Kuolleen naisen kävelyretki

© Bella

Claire oli todella väsynyt. Kaiken sen jälkeen mitä hän oli kokenut - ensin Raccoon Cityssä, sitten Pariisissa, Rockfort Islandilla ja Antarktiksella - hän tarvitsi vain paljon unta. Nyt kun hän oli viimein löytänyt veljensä Chrisin, kaikki vaikutti olevan hyvin. Toistaiseksi. Claire tiesi hyvin että Umbrella oli yhä voimissaan, tappaen yhä enemmän ihmisiä joka ikinen päivä. Mutta Claire oli antanut itselleen luvan yhteen vapaapäivään... Yksikin päivä olisi ylellisyyttä - käydäkseen Sherryn luona. Claire oli luvannut jotain Sherrylle ja hän kuolisi ennemmin kuin pettäisi lupauksensa tuolle pikkutytölle. Kuolema - Claire vapisi kun hän muisti kaikki kauhut jotka hän oli kohdannut. Mutta jotenkin hän oli säilynyt hengissä. Jokin oli pitänyt hänet hengissä.

Kun Claire näki Leonin, hänen väsyneet silmänsä alkoivat loistaa uudella tavalla. Leon ei tätä huomannut kääntyessään pois Clairen luota pelko sielussaan, sillä hän ei voinut kohdata Clairea. Tätä päivää Leon oli odottanut kauhulla. Jokin Leonin olemuksessa sai Clairen kysymään: "Mikä on vialla?" Leon pystyi hädintuskin nostamaan päätään nähdäkseen Clairen. "Sherry." Sana ei halunnut tulla ulos Leonin suusta. "Mitä? Missä Sherry on?" Claire kysyi. "Sherry!" Huutaen tytön nimeä Claire etsi huoneet läpi muttei löytänyt häntä. "Missä Sherry on?" Claire kysyi Leonilta. "He veivät hänet", Leon kuiskasi. Järkyttyneenä, uskomasta kieltäytyen Claire tuijotti Leonia. "Mitä sinä oikein tarkoitat?" Claire kysyi hitaasti. "Sinun oli tarkoitus pitää huolta Sherrystä! Luotin hänet sinun käsiisi!!" "Tiedän", Leon sanoi avuttomana. "Minä mokasin." Leon oli vähällä itkeä.

Mutta äkkiä jokin Leonin olemuksessa muuttui. Viimein hän uskalsi katsoa Clairea. "Minä kyllä löydän Sherryn, joten älä ole huolissasi. Minä löydän hänet ja tuon hänet takaisin luoksesi. Lähden matkaan huomenna." "Minä lähden mukaasi", Claire sanoi epäröimättä hetkeäkään. "Ei." Leon oli tiukkana. "Hoidan tämän jutun itse. Minähän sen mokasinkin." "En voi antaa sinun lähteä yksin." "Mikset?" "Koska kaikki on muuttunut." "Mikä on muuttunut? Etkö luota minuun enää? Etkö usko että voin löytää Sherryn?" "En epäile sitä hetkeäkään, luotan sinuun elämälläni. En vain usko että MINÄ pärjään omillani enää." Leon katsoi Clairea ihmeissään. "Mikä on vialla? Oletko kunnossa?" Ensimmäistä kertaa Leonin silmissä näkyi huolestumista. "Minä olen kunnossa, älä ole huolissasi. Minä... Minun täytyy tunnustaa sinulle jotain." "Tunnustaa?" Leon oli ymmällään. "Minä rakastan sinua, Leon. Kaiken tämän ajan kun olimme erossa olet ollut mielessäni. Monta kertaa kun selviytyminen näytti mahdottomalta, vain ajatus sinun näkemisestäsi uudelleen sai minut nousemaan takaisin jaloilleni. Sinun ansiostasi minä olen hengissä." Clairen suudellessa Leonia tämä ei vastustellut.

Mutta...

Myöhemmin samana yönä Leon katsoi nukkuvaa Clairea vieressään eikä voinut olla vihaamatta itseään. Hänellä oli ollut heikko hetki. Hän tiesi ettei hänen olisi pitänyt tehdä sitä.

Leon ei rakastanut Clairea. Hän olisi valehdellut jos olisi väittänyt että Claire oli ollut hänen sydämessään kaiken tämän ajan. Totta kai hän oli ollut huolissaan Clairen selviytymisestä... Mutta toinen nainen eli yhä hänen sydämessään, joku jota hän ei voinut unohtaa. Ada.

Leon tiesi miten tyhmää se oli, sillä hän rakasti kuollutta naista. Mutta jokin teki Adasta mahdottoman unohtaa. Ja joskus Leon antoi itselleen luvan toivoa - ehkä Ada oli yhä hengissä? Synkkinä päivinä pieni toivonsäde oli kaikki mitä hän tarvitsi.

Leon hätkähti säikähdyksestä kun Claire laittoi kätensä hänen ympärilleen. "Penni ajatuksistasi", Claire sanoi unta äänessään.

Leon tiesi ettei hän pystyisi siihen. Hän ei pystyisi valehtelemaan Clairelle. Leon kääntyi ympäri ja sanoi: "Minä en rakasta sinua, Claire. Minulla on toinen nainen mielessäni." "Ja makasit kanssani silti?" "Minun ei olisi pitänyt tehdä sitä, se oli virhe. Sitä paitsi emme saa antaa henkilökohtaisten suhteiden tulla päämäärämme tielle." Se oli tekosyy, ja molemmat tiesivät sen. Hetken aikaa näytti siltä että Claire murtuisi, mutta hän ei tehnyt niin. Leonin katsoessa Claire keräsi hiljaa vaatteensa ja lähti huoneesta. Pitkän aikaa Clairen lähdettyä Leon tuijotti suljettua ovea mitään näkemättä.

Toisessa huoneessa Claire vapisi itkusta.

Kun Claire avasi itkunpöhöttämät silmänsä seuraavana aamuna, Leon istui hänen vuoteellaan. "Minä... olen tajunnut jotain", Leon tunnusti. "Voitko koskaan antaa minulle anteeksi?" Leonin ääni särkyi. Heidän halatessaan Leon sanoi: "Minä olen elänyt menneessä. Minun on korkea aika päästää irti menneisyydestä ja jatkaa elämääni." "Oletko varma?" "Kyllä. Hän oli vain unelma. Unelma joka kuoli ajat sitten..."

*

Leonin lähtiessä seuraavana aamuna hänen sydämensä vuosi verta, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoa. Hän ei voinut ottaa Clairea mukaansa, hän ei voinut ottaa sitä riskiä että menettäisi hänetkin. Clairen täytyi olla turvassa, muuten hän ei voisi keskittyä tehtäväänsä. Edellisenä päivänä Claire oli vaatinut päästä hänen mukaansa, mutta Leon ei ollut suostunut siihen - etenkin nyt kuin heillä oli suhde. Mutta Claire oli sanonut ettei voisi antaa hänen mennä yksin - he olivat pattitilanteessa. Oli tarpeeksi hirveää että hänen lähtönsä oli lykkääntynyt päivällä... Hän oli päättänyt lähteä salaa Clairen nukkuessa seuraavana aamuna. Ja nyt hän oli valmiina lähtemään. Leon olisi voinut viettää ikuisuuden katsellen nukkuvaa Clairea - 'Uneksiikohan hän minusta?' - mutta hänen täytyi lähteä. Vastentahtoisesti Leon astui askeleet ja sulki oven takanaan.

Leon ei pystynyt pelastamaan Sherryä. Hän ei pystynyt pelastamaan edes itseään. Claire heräsi painajaisestaan vain tajutakseen että toinen puoli sängystä oli tyhjä. Missä Leon oli?

Leonin ystävät Umbrellan vastaisessa maanalaisessa järjestössä olivat löytäneet vihjeitä Weskerin olinpaikasta. Leon tiesi että Wesker oli vienyt Sherryn, mutta oliko Sherry vielä Weskerin mukana? Leon rukoili parasta, sillä hän tiesi varmuudella vain yhden asian: Hän ei voisi mennä takaisin Clairen luokse ilman Sherryä.

Seuraavana päivänä järkyttynyt ja vihainen Claire ('Isken Leonia turpaan kun hän kehtaa näyttää minulle ruman naamansa!') sai sähköpostiviestin Chrisiltä. Tämä oli saanut vihjeitä siitä missä Sherryä pidettiin. Parin päivän valmisteluiden jälkeen Claire ja Chris lähtivät Atlantaan.

Samaan aikaan Leon teki omia tutkimuksiaan Pariisissa. Hän oli onnistunut saamaan haltuunsa salaisia tietoja koskien Umbrellan laboratorioita kaupungissa. Nyt hänen täytyi enää selvittää kuinka päästä sinne.

*

Ei ihmisiä jäljellä. Ei yhtäkään elävää sielua. Oliot joita Leon oli nähnyt olivat olleet pahempia kuin missään muualla. Tämän täytyi olla paikka missä ensisijaiset kokeet oli tehty.

Leon kuuli veden tippuvan kun hän laskeutui kylmän kellarin portaita. Hänen maanalaiset ystävänsä olivat saaneet tiedon että Wesker aikoi tulla tänne hakemaan viruksen - kaikkien virusten äidin - testatakseen sitä Sherryyn. Mikä julma hirviö! Leon kiehui lähes kirjaimellisesti raivosta lähestyessään hitaasti pohjakerrosta.

Sitten, yhtäkkiä... Jotain isoa ja mustaa ryntäsi esiin nurkan takaa. 'Voi ei' oli Leonin viimeinen ajatus ennen pimeyttä.

Claire ja Chris viettivät yön ison maanalaislaitoksen pienessä huoneessa. Chris oli loukkaantunut - hänen keuhkoistaan kuului pihisevä ääni joka kerta kun hän hengitti. Claire ei voinut edes sulkea silmiään. Chris, Sherry, Leon... Hän ei kestäisi menettää yhtäkään heistä. Saatikka sitten heitä kaikkia. Yön yksinäisyydessä Claire itki hiljaa.

Kun Leon palasi tajuihinsa, häneen sattui joka puolelle. Leon yritti nousta ylös mutta joutui lopettamaan onnettoman yrityksensä kun violetit valot valtasivat hänen päänsä. Leon pakotti itsensä keskittymään hengittämiseen - sisään ja ulos, sisään ja ulos. Kun Leon viimein pystyi nousemaan ylös, hän tajusi olevansa yhä kellarissa. Mutta jokin oli vialla. Leon kosketti kaulaansa ja näki verta kädessään. Riemu elossaolosta vaihtui syvimpään epätoivoon - hän oli saanut tartunnan.

Vain sekunnin murto-osia myöhemmin jokin lähetti Leonin lentoon huoneen läpi - laskeutumispaikka oli huoneen nurkka. Leon kuuli jalkansa murtuvan. Joku nauroi mielipuolisesti. Leonin kasvoilla oli kivulias irvistys kun hän kääntyi maassa ympäri nähdäkseen - Weskerin. "Leon S. Kennedy, tapaamme viimein." Wesker piti kädessään jotain kuin perunasäkkiä. "Missä... Sherry on?" Leon mumisi. "Ikävää tuottaa sinulle pettymys, mutta Sherry on kuollut." "Mitä??!" Ilmassa raikui taas tuo mielipuolinen nauru. "Toin sinulle jotain muuta." Wesker heitti kantamuksensa nurkkaan Leonin viereen - ja vasta nyt Leon tajusi ettei se ollut jotain vaan joku. Yhä nauraen Wesker hyppäsi portaat ylös ja katosi. Varovasti Leon paljasti henkilön kasvot. Se oli Ada.

"Claire!" Sherry huusi hänet nähdessään. "Tiesin että tulisit takaisin, minä tiesin!" Pikkutytön kyyneleet eivät olleet loppua. Claire itki myös Sherryä pidellessään, mutta hän ei näyttänyt kyyneleitään. Claire katsoi ylös Chrisiin jolla oli pieni hymy kalpeilla kasvoillaan. "Hei Sherry, lähdetään. Veljeni täytyy päästä sairaalaan." Itse asiassa Clairenkaan olo ei ollut kehuttava.

UNEKSI ELÄMÄSI

Kun Leon heräsi toisen pimennyksen jälkeen, hän oli ypöyksin. Ehkä kaikki olikin ollut unta? Mutta kipu hänen sisuksissaan oli totisinta totta - Leon valitti jokaisella askeleellaan. Hän pystyi kävelemään, mutta kuinka kauan, sitä hän ei tiennyt. Syystä jota hän ei tiennyt, Leon vaelsi hitaasti yhä syvemmälle kellariin.

Myöhemmin sinä yönä Leon pysähtyi viettämään yön varastohuoneessa. Hänen viimeinen ajatuksensa ennen nukahtamista oli Claire. Ja Ada. Ada. Ja Claire...

Kun Leon avasi silmänsä, hän näki Adan kumartuneena ylleen. 'Tämä on unta', Leon tajusi ja hymyili onnellisena. Ada vastasi hänen hymyynsä. "Onnellinen uni", Leon mutisi. "Ei." Ada kuiskasi ja kosketti Leonin otsaa. Ada näytti todella sairaalta. Leon yritti nousta ylös, mutta Ada esti häntä.
"Löysin rokotteen." Suru asui Adan kasvoilla. "... Mutta siinä on tarpeeksi vain yhdelle ihmiselle." Ada silitti Leonin käsivartta. "Käytä sinä se." "EI. Ada!" "Paranna itsesi", Ada sanoi pehmeästi. "Ada!!" "On liian myöhäistä minulle. Wesker tartutti viruksen minuun kaksi päivää sitten. Olen yllättynyt siitä että minussa on vielä ihmisyyttä jäljellä." Ada näytti lyödyltä. Musta varjo peitti hänen kasvonsa. Leon ei halunnut uskoa. "Sinä olet vahva, sinä selviät!" Juuri kun Leon sanoi tämän, Ada pyörtyi.

Adan levätessä Leonin käsivarsilla, hän kuiskasi: "Tapa minut." Leonin kyyneleitä tippui Adan kasvoille. "En voi tehdä sitä. En voi tappaa jotain näin kaunista." "Kaunista?" Ada yski verta. "Minä pyydän, Leon. Minä rakastan sinua." Katsoessaan Adan silmiin - Ada luotti häneen - Leon olisi melkein voinut tehdä sen. Mutta sitten hän kuuli sihisevän äänen vierestään ja tiesi että sekunnin sisällä he molemmat voisivat olla kuolleita.

Ennen kuin Leon ehti edes liikahtaa olento oli kaapannut Adan.

ANNA ELÄMÄSI MINULLE

Kun Leon heräsi räjähdyksen jälkeen, hän ei tiennyt nukkuiko hän taas. Rättiväsyneenä Leon kaatui takaisin maahan. Hän sulki silmänsä ja alkoi hymyillä. Claire. Hänellä oli syy jatkaa eteenpäin. Jossain tuolla Claire odotti häntä. Ehkä vihaisena, mutta odotti joka tapauksessa. Leon nousi istumaan ja etsi jotain taskustaan. Kylmän, lyhyen sekunnin hän luuli ettei se ollut siellä. Mutta se oli. Leon huokaisi helpotuksesta. Adan lahja hänelle - elämä.

Mutta hyvä Jumala. Sherry. Hän ei voisi mennä kotiin ilman Sherryä.

Äkkiä Leon tunsi käden olkapäällään. Kun Leon katsoi ylös hän näki Clairen kasvot. "Näen taas unta", Leon hymyili. "Ei tämä unta ole." Claire epäröi hetken, mutta istui sitten Leonin viereen. "Näytät kamalalta", Claire kuiskasi ja kosketti Leonin kättä. "Et näytä hyvältä sinäkään", Leon huomasi. "Minä tulen kuntoon nyt", hän jatkoi. Leon näytti kädessään olevan rokotteen Clairelle. "Antaisitko sen minulle?" Claire ei kysynyt mitään... He halasivat toisiaan pitkän aikaa, haluttomina laskemaan toisistaan irti.

"Leon", Claire kuiskasi ikuisuuden kuluttua. "Mitä?" Leon oli puoliksi unessa. "Minulla on sinulle kerrottavaa", Claire sanoi hymyillen ujosti. "Kerro minulle", Leon kehoitti Clairen selkää silittäen. "Sherrystä tulee isosisko", Claire paljasti. Aamun ensimmäinen auringonsäde valaisi Clairen kasvot. Leonin suudellessa Clairea kaikki oli hetken täydellistä.


LOPPU

Einfield cityn hävitys

Kirjoittanut suomen kauhu

Sijainti : Umbrella koulutus/tutkimus keskus
Mt. Einfield, 20 km Einfield citystä länteen
Aika: 03:00 paikallista aikaa

Luku 1

Professori Dirk tarkkaili lasin läpi, kuinka tajutonta ja alastonta miestä tuotiin huoneeseen. Huoneen keskellä oli tuoli, joka muistutti hammaslääkärin tuolia, tosin hammaslääkärin tuolissa ei ole pidikkeitä, ettei potilas rimpuilisi tai tekisi mitään vakavampaa. Takaosassa huonetta oli pöytä, sekä seinällä kehikko, joille oltiin kasatta varusteita. Seinällä roikkui musta hupullinen haalari, kaasunaamari sekä ohuita letkuja, joiden päissä oli neulat. Pöydällä taas oli raskas kasa aseita: kaksi kappaletta P90 konepistoolia, joista kumpikin on varustettu laser tähtäimillä. Benelli RS haulikko, sekä kaksi Glock 17 pistoolia. Jokaiselle näistä oli omat kantovälineensä, konepistooleja tulisi kuljettaa jalkojen oikealla ja vasemmalla puolella, kuin pistoolia. Haulikko ripustettaisiin selkään, ja pistoolit konepistoolien taakse, takapuolen päälle. Kaksi miestä, joilla kummallakin oli valkoisessa takissaan Umbrella-yhtiön logo, asettivat alastoman miehen mahalleen tuolille ja lukitsivat pidikkeet.

Dirk seisoi lasin , joka erotteli kaksi huonetta toisistaan, takana. Huoneessa jossa hän oli, oli muutamia penkkejä sekä monitoreja. Monitoreissa näkyi miehen, joka oltiin kiinitetty penkkiin, syke, verenpaine ja muut tärkeät elintoiminnot. Dirk ei ollut huoneessa yksin, hänen vierellään seisoi alempiarvoisempi professori River. "Oletko aivan varma, että tämä voidaan jo tehdä?", kysyi River huolestuneella äänenpainolla. "Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, tämä on tehtävä, ja tämä myös tehdään.", vastasi Dirk ärtyneenä. "E-virusta ei olla vielä testattu tarpeeksi! Luomukseni annettiin heti synnyttyään sinun käsiisi.", River jatkoi. "Sinun luomuksesi?", Dirk kysyi mukamas yllättyneenä. "Hyvä kollega, minusta teimme E-viruksen yhdessä, sinä itseasiassa vain autoit minua.", Dirk jatkoi. "Sinä onnistuit sitomaan G- ja T-viruksen yhteen, joka kuitenkin oli alunperin minun ideani!", tulistui River. "Emme jatka tästä aiheesta taas kerran, mutta sanoit jotain testauksista?", Dirk kysyi. "Eivätkö kymmenen IHMISEN (jonka Dirk painoitti puheessaan) hengen vieneet kokeet riitä sinulle?", Dirk jatkoi kysymystään. "Lähes jokainen koekappaleista sai erilaiset oireet, ja yksi heistä kuoli!", River sanoi ja kääntyi Dirkiä päin. "Tulokset poikkesivat toisistaa, ja niin oli myös tarkoitus. Jokaisella koekappaleella oli kuitenkin sama periaate, nälkä, jonka he tuhosit syömällä hetken aikaa itseään, tai toisiaan. Ne ovat myös kolme kertaa vahvempia kuin T-viruksen tuottamat yksilöt. Ja mitä kuolleeseen "uhriin" tulee, hän oli niistä kaikkein heikoin ja muut huomasivat sen. Hänestä syötiin kolmannes koko kehosta.", Dirk jatkoi.

Kaiuttimista kuului suuremmassa huoneessa olevan työskentelijän ääni. "Asetammeko säännöstelijän?" "Kyllä.", vastasi Dirk mikkiinsä. "Ei, ei ole varmaa voiko E-virus aiheuttaa yliannostuksen!", River sanoi kauhuissaan. "Hän on saanu virusta niin paljon, ettei hän voi heikentyä siitä. GW vain vahvistuu siitä.", Dirk sanoi, ja hänestä huomasi ettei kärsivällisyyttä riitä pitkäksi aikaa. Tällä hetkellä työskentelijät toisessa huoneessa olivat ottaneet esille pienen koneen, jossa oli koeputki tänynnä oranssia ainetta. Putki oli kiinni metalli palassa, josta lähti neuloja. Työskentelijät upottivat neulat GW:n niskaan ja ottivat letkut seinältä.

"Pukekaa hänet ensin.", Dirk käski mikkiinsä. Ilman mitään mutinoita, työmiehet irrottivat tajuttoman miehen ja pukivat hänelle kaasunaamarin ja haalarin. Tämän jälkeen he asettivat miehen takaisin tuoliin. "Laittakaa letkut paikoilleen.", Dirk jatkoi mikkiin. River oli tällä hetkellä aivan hiljaa, ja tuijotti miestä. "Entä jos hän ei ole tarpeeksi hyvä tehtäväämme?", River kysyi lopulta. "Krauser kehui häntä, se tarkoittaa että hän on vähän liiankin hyvä tähän tehtävään.", Dirk jatkoi hampaidensa välistä. Työskentelijät asettivat letkujen neulat miehen päähän, ja toiset päät hänen niskassa olevaan koneeseen. Tämän jälkeen he laittoivat hänelle hupun, jolloin neuloja ei näkynyt. "Kiitos, voitte poistua, me jatkamme tästä", Dirk sanoi mikkiinsä. Nyt huoneissa oli vain hän ja River. "Hänen tehtävänään on levittää E-virus Einfield cityyn, ja tuoda meille siellä olevan mies nimeltä Leon S. Kennedy, elävänä tai kuolleena." Dirk sanoi unenomaisesti itselleen. "Tiedän sen.", River sanoi hiljaa. "Käynnistä annostelijan nyt, sen pitäsi tuoda hänet takaisin tähän maailmaan.", Dirk sanoi mekaanisesti. "Et voi tehdä tätä, muistatko "onnettomuuden" kun hänen mieltään manipuloitiin? Hänellä saattaa olla vielä omaa mieltä! Et välttämättä pysty kontrolloimaan häntä täysin!", River huusi.

Dirkin viimeinenkin tippa kärsivällisyyttä oli poissa. Hän nosti vieressään olevan tuolin ja heitti sen Riverin takana olevaan seinään. Tuoli hajosi kappaleiksi kovasti räsähtäen. "Olet ikunen pessimisti! Ajattelet kaiken mikä voi mennä pieleen!", Dirk huusi raivoissaan. "Tämä onnistuu, olen varma siitä", Dirk sanoi jo rauhoittuen. "Minä en silti salli tätä!", River jatkoi yhä. Dirk oli hetken aivan hiljaa. "Sinä et salli tätä, selvä on", Dirk sanoi hiljaisella äänellä. Hetken kuluttua hän otti pistoolin takkinsa taskusta. River katsoi häntä silmät kauhusta suurina, kasvot kuoleman harmaina. "Minä taas en salli sinua.", Dirk sanoi ja ampui.

Sijainti : Einfiel city, hotelli Einfield
kattohuoneisto
Aika : 04:00 paikallista aikaa

LUKU 2

Leon S. Kennedy heräsi sängystään Einfield cityn nimikko hotellissa. Painajainen jota hän oli pitkän aikaa nähnyt, toistui jälleen. Espanjalaiset parasiitin saastuttamat kyläläiset tappoivat Ashleyn, presidentin tyttären jota Leon oltiin lähettetty pelastamaan tämän kidnappauksen jälkeen, hänen silmiensä edessä, eikä hän voinut tehdä asialle yhtään mitään. Kukaan ei välittänyt hänen huudoistaan, paitsi Ashley, joka kyynelehtien pyysi Leonia pelastamaan hänet. Leon oltiin sidottu puuhun, ja kyläläisiä, munkkeja sekä sotilaita oli kerääntynyt heidän ympärilleen. He kaikki huusivat, ja tekivät tilaa Lordi Saddlerille, heidän johtajalleen. Ashley oli heidän kaikkien keskellä, suureen pöytään sidottuna. Lordi Saddler käveli hänen luokseen, ja puhui "Hänen päivänsä on koittanut, hänen kahleensa avataan nyt!" Tämän jälkeen hän oli ottanut ruiskun, jossa oli sisällä violetti "jokin" ja painanut tämän Ashleyn kaulaan. Ashley oli lopettanu huutamisen ja rimpuilun, jopa hengittämisen. Leon huusi, muttei hänen suustaan tullut yhtään mitään. Samassa Ashleyn nuosi, ja hänen silmänsä loistivat punaisina. Tämän jälkeen, joka ikinen yö, kaikki tummuu ja Ashleyn ääni kaikuu tyhjyydessä "Leon, olisit voinut pelastaa minut, mutta olit liian huono." "Ei sinusta ole poliisiksi, sen huomaa heti, heti, heti, heti, heti, heti..."

Pam! Leon herää, eikä pysty ymmärtämään. Oikeasti hän pelasti Ashleyn, joten hän ei ymmärrä unen merkitystä. Olisiko Ashleylle tapahtunut jotain? Jos jokin toinen uhka olisi siepannut hänet. Sen Leon haluaisi tietää, muttei hän enää pääse presidentin kanssa puheyhteyteen. Hänellä on kuulemma aivan liikaa töitä. "Liikaa töitä?" Liikaa töitä tavata oman tyttärensä pelastaja. "Liikaa töitä?" Liikaa töitä päästää Leonia puhumaan edes Ashleyn kanssa. Tosin, Leon tiesi mistä presidentin kenkä puristaa. Ympäri Amerikkaa on tapahtunut kummia asioita, retkeilijöitä on kuollut, outoja olentoja ja ilmiöitä on havaittu. Leon tiesi, mistä on kysymys. Umbrella on kaiken takana. Umbrellan mahti on kaatumassa, muttei se kaadu ilman uhreja, jotka kaatuvat mukana. Umbrellan on pakko olla kehittänyt uuden viiruksen. Olennot, jotka ollaan saatu kiinni ovat liian kehittyneitä ollakseen T-viruksen saastuttamia. Lehdistö on aivan ymmällään. Leonia ei olla pyydetty tekemään mitään, joka häntä itseään ihmetyttää.

Ada Wong, joka oli saapunut eilen, nukkui Leonin vieressä rauhallisesti. Leon ei ollut halunnut Adaa Einfield cityyn, läheisellä Mt. Einfieldillä oli tapahtunut "outoja ilmiöitä" ja Leon oli itse lähtenyt katsomaan. Ja nyt Ada oli ilmestynyt. Riski oli suuri, että Einfieldissä tapahtuisi jotain. Vaikka Ada olikin kokenut, Leon ei silti voi ajatella sitä että Ada kuolisi, saatikka että Ada muuttuisu zombiksi tai joksikin muuksi olennoksi. "Ai, sinä oletkin jo herännyt.", Ada sanoi hymyillen sängyn reunalla istuvalle Leonille. "Joo, en saanut kunnolla unta.", Leon vastasi Adalle. Ada kömpi Leonin viereen ja suuteli tätä hellästi kaulalle. "Nukutaan vielä vähän aikaa, jooko? Kello on vain varttia yli neljä.", Ada kuiskaa silmät vain hieman auki. Leon kaatuu selälleen, ja nukahtaa saman tien.

LUKU 3

Leonin herättyä uudelleen kello oli jo seitsemän. Hänen päätään särki, muttei hän tiennyt mikä. Ada ei maannut enää hänen vieressään, tyynyllä oli lappu johon oli painautuneet tummanpunaisten huulten jälki. Leon ehti jo hetken toivoa, tai pelätä että Ada olisi lähtenyt. Hän nosti lapun käteensä ja käänsi sen. "Palaan illalla" luki kauniilla käsialalla kirjoitettuna. Leonin mielestä tämä on hyvä juttu, koska hän ei haluaisi ajatella mitään. Hän oli lomalla. Tai niin hän ainakin itselleen uskotteli. Mt. Einfieldin tapahtumat hänet oli Einfield cityyn ajaneet. Häntä ei oltu käsketty sinne, vaan hän halusi tehdä sen itse. Umbrella on tehnyt kamalia asioita, ja niillä pitää saada loppu. Hän ei halua silti muistaa Raccoon cityn, tai hänen Espanajan matkansa tapahtumia. Hän oli monien tunteiden välissä. Pelko, kosto, henkilö kohtainen toiminnan halu, huoli. Hänen päänsärkynsä vain yltyi, kun hän ajatteli niitä. Leon nousi ylös, ja käveli ovelle jossa oli kasa kirjeitä. Hän oli pyytänyt, että kaikki hänen kotiinsa tuleva posti lähetettäisiin tänne. Postia ei ollut paljon, mutta hän ei silti halunnut lukea niitä vielä. Hän käveli keittiöön ja yllättyi kun pöytään oltiin katettu kaikki valmiiksi. "Ada..." Leon sanoi itsekseen hymeillen. Ada pystyi ajattelemaan tälläisiä pieniä asioita, jonkin näin suuren edessä. Ada oli kuulemma halunnut nähdä Leonin, mutta Leon tiesi, ettei se ollut ainut syy Adan tuloon. Umbrella oli tuhonnut Adan salaperäisen työnantajan firman. Näin ollen Adalla ei ollut töitä, ja hän janosi kostoa. Leon söi, jolloin päänsärky lieveni hieman. Leon tutki vähän aikaa huoneiston kaappeja, muttei löytänyt yhtään särkylääkettä. Hänen olisi siis lähdettävä ostamaan niitä, joka olisi hyvä asia koska hän halusi raitista ilmaa. Hän käveli ovelle ja veti pilotti-takkinsa päälleen. Postit lojuivat yhä oven edessä. Leonilla kävi mielessä että lukisi ne nyt, mutta huomattuaan ensimmäisen kirjeen laskuksi hän syrjäytti ajatuksen.

Tultuaan käytävään Leon huomaa hissin olevan rikki. Leonin tulee kävellä kymmenen kerrosta rappusia. Jos häneen päätään ei särkisi, hän voisi huvikseen laskea rappuset, jota hän tosin olekkaan tehnyt muutamaan kymmeneen vuoteen. Leonin kunto on hyvä joten hän ei edes hengästynyt laskeutuessaan rappusia. Samaa ei tosin voi sanoa vanhasta naisesta, joka tuli vastaan kolmannen kerroksen kohdalla. Hänellä oli mukanaan kaksi painavan näköistä kassia. Leon huomasi naisen olevan hänen "naapurinsa" ja päätti tarjota apuaan. "Huomenta, tarvitseko apua noiden kassien kanssa?", Leon kysyy hymyille. "Häivy paskiainen! En tarvitse apuasi.", mummo ärähtää. Leon ihmettelee hetken naisen reaktiota, mutta muistelee omaa isoäitiään ja päättää olla hiljaa. "Mikö noita tännekkin ajaa, ei saa olla edes hotellissa rauhassa.", nainen sanoo itsekseen könytessään ylöspäin. Päästyään ulos Leon huomaa että on tukahduttavan kuuma. "Pilotti-takki tulee olemaan aivan liikaa", Leon ajatelee, muttei tee asialle mitään Jos hän riisuisi takin, hänen rintakotelossaan oleve pistooli näkyisi ikävästi, ja siit voisi tulla huonoja seurauksia. Leon tunsi itsensä hieman vainoharhaiseksi, mutta ajattelee kuinka monella muulla on ase mukanaan tässä kaupungissa ja rauhoittuu. Kello oli vasta kahdeksan, mutta silti kaduilla oli hurjasti liikennettä ja monet kaupat olivat auki. Leon ei tiennyt yhtään missä lähin apteekki sijaitsee, joten hän käveli ja katseli välillä ympärilleen. Yhtäkkiä Leonin vieressä olevalta kujalta kuuluu lapsen huuto "Auttakaa, se syö minut!" Leon kääntyy salaman nopeasti äänen suuntaan, ja on valmiina vetämään aseensa esiin. Mutta Leon huomaa, että hätääntymien on aivan turhaa. Kadulla leikkii kaksi lasta leluillaan. "Mikä minulla on, hätäännyn joka asiasta.", Leon ajattelee. Apteekki löytyi noin viiden minuutin kävelyn jälkeen, ja hän päättää särkylääkkeet ostettuaan mennä takaisin hotellille.

Sijainti : Umbrella koulutus/tutkimus keskus
Mt. Einfield, 20 km Einfield citystä länteen
Aika: 09:45 paikallista aikaa

LUKU 4

GW seisoo ryhti suorana, aseet päällään Dirkin edessä.Huoneessa on myös monta muuta aseistettua sotilasta. Dirkillä on kädessään metallinen salkku, jonka hän ojentaa GW:lle. "Tämä laukku sisältää yhteensä viisi räjähdettä. Yksi niistä on täytetty E-viruksella, se räjähde on tarkoitus sijoittaa Einfield cityn keskikohtaa maan alle. Kuljet kaupunkiin viemäreiden kautta, ja asetat E-virus pommin sinne. Kuudessa tunnissa ihmiset saavat tartunnan, ilman että he olisivat jo valmiiksi kuolleita kuolleita. Siinä kuudessa tunnissa sinun tulee asettaa nämä neljä muuta räjähdettä eri paikkoihin. Ensimmäinen Einfield cityn keskus sairaalaan, toinen poliisiasemalle. Kolmannen sijoitat yliopistoon, ja neljäs samalle paikalle missä E-virus räjähde laukesi.", Dirk selitti. "Ennenkuin räjäytät E-virus räjähteen, sinun tulee antaa tämä Leon Kennedylle.", Dirk jatkaa ja ojentaa ruiskun, joka on täynnä värintöntä nestettä GW:lle. "MikÄ... TäMÄ... oN...?", GW kysyy. Puhuessaan hän nytkähtelee eri suuntiin, ja puhuminen näyttää tuottavan suurta tuskaa hänelle. "Vasta-ainetta. Leonin ei tula saada tartuntaa vielä, muuten hän on hyödytön. Kun seitsemän tuntia E-viruksen leviämisestä on kulunut, haet Leonin, keinolla millä hyvänsä.", Dirk sanoo ja hänen silmänsä kapenevat viiruiksi. "MIksI... EN... OtA... hänTÄ... SAmaN...TIEn...?" GW kysyy jälleen nytkähdellen. "Jos hän selviää E-viruksen tuottamista olennoista, hän on tarpeeksi vahva jotta hänestäkin voidaan luoda sinun kaltaisesi. Olet kuullut tarpeeksi suunnitelmasta, sinun tulee nyt mennä." Dirk sanoo kelloaan katsoen. Huone on iso halli, jonka keskellä on viemäri reikä. "Hyppäät tuonne, ja seuraat käytävää kunnes kartta laitteessi hälyttää sinun tulleen kaupunkiin. Kartan avulla löydät paikat jonne pommit tulee asettaa.", puhui vuorostaan yksi sotilaista. GW asteli aukon eteen ja seisahtui. Hän katsoi Dirkiä, ja rutisti kätensä nyrkkiin. Tämän jälkeen hän hyppäsi ja lähti juoksemaan tunnelia pitkin.

Terry Castle:n päiväkirja

Kirjoittanut HelaX

Nimi: Terry Castle

Työpaikka: RPD

Ikä:32

16 Kesäkuuta 1998

Tänään kun lounastin eräässä ravintolassa ja siinä samassa selailin sattumalta päivän lehteä ja törmäsin artikkeliin missä kerrottiin ”villikoirien” hyökkäyksestä Arklayn vuorilla. Asia nauratti minua hetken sillä tunsin artikkeli kirjoittajan ja hän oli tunnettu yliampuvista tarinoistaan. Löin lehden syrjään ja pyysin tarjoilijalta laskun mutta samalla puhelimeni soi. Puhelu tuli työpaikalta ja tietysti jouduin vastaamaan. Soittaja oli hyvä ystäväni konstaapeli Marvin Branagh joka pyysi minua palaamaan töihin välittömästi. Sanoin että olin juuri lähdössä lounaaltani ja että olisin paikalla 5 minuutissa. Marvin lopetti puhelun ja ihmettelin hänen kireää äänensävyään.

Kun saavuin autollani poliisilaitokselle törmäsin Jill Valentineen ja kyselin hänen kuulumisiaan. Hän kertoi että hänellä oli kiire STARS tiimin kokoukseen ja sanoin etten viivyttelisi häntä enempää. Kun saavuin työhuoneeseeni tuli Marvin kertomaan minulle mitä oli tapahtunut. Hän kertoi ”villikoirien” hyökkäyksestä vuorilla ja sanoi että sen tutkimiseen tarvitaan kaikki mahdollinen työvoima. Olin yllättynyt siitä että tarina lehdessä olikin tosi. Marvin kertoi että minun tehtäväni olisi kuulustella kaikkia silminnäkijöitä huomenna ja kertoi että voisin pitää loppu päivän vapaata. Kun menin jälleen autoni luo oli päällikkö Irons ajaa minun päältäni autollaan. Kaheli tokaisin itsekseni ja istuin autoon.

17 Kesäkuuta 1998

Tänään kuulustelin siis silminnäkijöitä jotka todistivat villikoirien hyökkäykset. lähes kaikki olivat shokissa tapahtuneesta ja tämä teki työstäni todella hankalaa. Heidän mukaansa koirat olisivat repineet uhrit tylysti kappaleiksi ja kaikenlisäksi vielä syönyt uhriaan. Minua epäilytti koko asia ja kerroin että kuulusteluita siirrettäisiin kunhan silminnäkijät olisivat jälleen järjissään. Myöhemmin päivällä kun olin kahvi tauolla päällikkö Irons tuli ilmoittamaan että minut hyllytettäisiin toistaiseksi. Kysyin päälliköltä syytä mutta hän mulkaisi minua todella vihaisesti. Mitä on tekeillä??

23 Heinäkuuta 1998

Aamulla puhelin soi ja minun oli vaikea vastata siihen sillä minulla oli hirveä jysäri sillä olin ryypännyt jo useamman päivän. Soittaja oli Marvin ja hän kertoi Bravo Teamin kadonneen Raccoon Forrestiin ja hän kertoi että päällikkö Irons olisi kumonnut hyllytykseni ja että minun pitäisi ilmaantua tänään töihin. Puhelun jälkeen kirosin uutista sillä olo ei ollut mitenkään mukava. Töihin päästyäni kävelin käytävään jossa sijaitsee STARS toimisto. Poikkesin matkalla sisään ja siellä Alpha Team valmistautui lähtöön. Kysäisin heiltä että vieläkö Bravo Team olisi hukassa? Barry kertoi että heidän olisi tarkoitus lähteä etsimään heitä muutaman tunnin sisään. Toivotin heille onnea ja lähdin toimistooni päin. Toimistossa Marvin toivotti minut tervetulleeksi takaisin töihin ja vastasin hänelle teeskentelevästi takaisin. Hän käski minun mennä tutkimaan erään tohtorin katoamista ja samalla kuulustelemaan hänen tyttöystäväänsä. Kuulusteltuani häntä hän kertoi että hänen miehensä olisi ollut kadoksissa jo useamman kuukauden sillä hän työskentelee Umbrellalle paikassa josta miehen ei ollut lupaa kertoa. Hän kertoi myös että hän saattoi olla töissä monia viikkoja mutta hänen tapansa oli soittaa joka viikko. Matkalla takaisin töihin mietin naisen kertomusta siitä miten hänen miehensä työ saattoi olla niin salaperäistä? Luulin että Umbrellan kokoisessa yhtiössä on sentään kohtuulliset työajat. Kun saavuin vihdoin töihin iltapäivästä oli Alpha Team jo siirtymässä helikopteriin. Näytin heille peukaloa ja he kaikki nyökkäsivät paitsi Wesker. Olen usein miettinyt hänen käytöstään ja minusta hänen ei pitäisi johtaa Alpha Teamia. Toisaalta asia ei kuulu minulle ollenkaan joten antaa asian olla.

24 Heinäkuuta 1998

Saavuttuani aamulla poliisiasemalle ihmettelin miksi kaikki olivat vakavana. Edes konstaapeli Brown ei puhunut vaikka hänellä yleensä tapana oli heittää herjaa. Kävelin jälleen käytävään jossa STARS käytävä oli ja kuten eilenkin poikkesin sisään. Kun avasin oven näin vain osan heistä. Kun kysyin että missä muut ovat sanoi Chris hiljaa heidän kuolleen. En ollut usko Chrisiä ja kun kysyin uudestaan huusi Jill vihaisena heidän kuolleen. Kerroin olevani pahoillani jonka jälkeen he pyysivät minua poistumaan. Lähdettyäni kaaduin käytävässä olevaan penkkiin. Toistin mielessäni Jillin sekä Chrisin sanoja ”He ovat kuolleet”. Laitoin siinä samassa tupakan palamaan ja istuin siinä samaisella paikalla tunnin miettien kaikkea sitä mitä olisin heidän kanssaan aikoinaan kokenut. Itku pyrki väkisinkin silmiini mutta tiesin että minun pitäisi mennä toimistooni mikäli haluaisin pitää kiinni työpaikasta. Toimistossa Marvin tuli kertomaan uutista johon vastasin sen jo kuulleen. Kun kysyin Marvinilta mikä heidät tappoi vastasi hän erilaiset hirviöiden tehneen tämän ja kaiken takana olisi Umbrella. Hän sanoi ettei kukaan RPD:stä uskoisi siihen. Tämän jälkeen Marvin sanoi että minun ja konstaapeli Dan Whiten pitäisi tuoda eilen kuulusteltavani nainen poliisiasemalle tarkempia kuulusteluja varten. Kun olimme Danin kanssa matkalla naisen luo mietin mielessäni sitä että voisiko tekijät todellakin olla hirviöitä. En usko että STARS:it valehtelisivat mutta en usko siihen että Umbrellan olisi tämän takana. Hehän ovat maailman suurimpi yhtiöitä. Kun saavuimme talolle huomasin oven olevan raollaan ja aavistin jonkin olevan vinossa. Otin pistoolini kotelosta ja käskin Danin jäädä vartioimaan ovea. Astuttuani asuntoon tunsin ruudin hajun ja samassa näin naisen makaava verissään maassa. Häntä oli ammuttu rintaan ja huusin Danille käskien häntä soittamaan ambulanssin. Nainen yritti kertoa minulle jotain…Mies jolla on aurinkolasit, hän sanoi ja samassa hänen pulssi pysähtyi. Aloitin elvyttämisen ja sain hänen pulssin palamaan samassa kun ambulanssi tuli pihaan. Kun ambulanssi lähti paikalta Tutkimme Danin kanssa talon. Joku oli todellakin etsinyt jotain tärkeää. Mieleeni palasi naisen sanat ”Mies jolla oli aurinkolasit!” Voisiko se olla??

osa.2

16. Syyskuuta 1998

Eilen nautin kauan kaipaamani lomapäivän. Palkanmaksu päivä oli sopivasti kahta päivää aiemmin joten suuntasin tapani mukaan baariin tuhlaaman osan rahoistani. Kyseinen baari tuo minulle hyviä muistoja mieleen menneeltä ajalta sillä tapasin tyttöystäväni ensimmäisen kerran kyseisessä baarissa. Ne päivät ovat nyt takana ja samoin on tyttöystäväkin. Hän muutti jonkun Insinöörin perässä Washingtoniin. Noh mitäpä sitä enään muistelemaan. Baarissa oli taas hyvä meininki kuten aina. Tarjosin jopa kierroksen kaikille.

Tänään minulla on yövuoro. Minut on laitettu partioon ystäväni Danin kanssa päällikkö Ironsin käskystä. Hän veti minut pois tutkinnasta jossa selvitin kadonneen tohtorin kohtaloa. Tutkimus meni yhä monimutkaisemmaksi sillä kadonneen tohtorin tyttöystävää ammuttiin hänen omassa kodissaan. Nainen kuoli tuona iltana saamiinsa vammoihin. Ampujasta ei ole kuulemma saatu mitään uutta tietoa. Nainen kertoi minulle ennen hänen pulssinsa pysähtymistä että kyseisellä ampujalla oli aurinkolasit. Minulle tuli ampujasta yksi henkilö mieleen ja hänen nimensä on Albert Wesker. Se ei voi kuitenkaan pitää paikkaansa sillä Wesker kuoli kaksi kuukautta sitten Arklayn vuorilla. Sitä paitsi kuka tahansa aurinkolasipäinen mies on voinut yrittää tappaa hänet mutta kysymys kuuluu vain: Miksi? Miksi se nainen oli ammuttavan arvoinen? Mitä tärkeää hän tiesi? Sitä en saa ehkä koskaan tietää vaikka jutun vetäminen loppuun kiehtoisi minua kovasti. Syy miksi päällikkö Irons veti minut pois tutkinnasta ihmetyttää minua kovasti. Olen sentään yksi kokeneimmista tutkijoista R.P.D:ssä ja juttu olisi jo selvitetty tähän päivään mennessä. Joka tapauksessa olen nyt kenttätöissä eikä paluuta vanhaan työkuvaani ole vähään aikaan luvassa.

Ajattelin käydä syömässä pizzan ennen töihin lähtöä kaupungin parhaassa pizzeriassa. Pitäisiköhän työvuoroon keittää kahvia ja ostaa donitseja? Taidankin soittaa Danille ja kysyä asiaa häneltä itseltään..

17. Syyskuuta 1998

Heräsin noin kymmenen minuuttia sitten. Kello on tällä hetkellä 16.30.

Eilinen yövuoro oli elämäni rankin. 11 rattijuoppoa, 4 ryöstöä, 7 ylinopeus sakkoa ja yksi kaappaus tilanne. Meidät hälytettiin paikalle kun keskuksesta soitettiin että mies piti vankinaan vaimoansa ja lapsiaan. Tilanne oli haastava sillä mies oli aseistettu eikä kukaan paikalla olevista poliiseista ollut maailman paras neuvottelija. Dan sai puolentunnin suostuttelemisen jälkeen vihdoin miehen ulos talosta eikä kukaan loukkaantunut. Dan ja minä saimme huomisen päivän vapaaksi eilisen takia joten ajattelin lähteä katselemaa baariin jos siellä olisi vaikka tuttuja.

19. Syyskuuta 1998

Tämä päivä on ollut toimintaa täynnä. Noin viideltä aamulla Dan soitti ja käski minut poliisiasemalle välittömästi. Tilannetta ei helpottanut ainakaan se että vedin lärvit edellisenä iltana. Kun saavuin poliisiasemalle minulle selvisi että kaupungissa olisi nähty yön aikana "outoja otuksia". Meidät käskettiin pareittain kiertelemään kaupunkia ja raportoida heti jos jotain outoa näkyy.

Ensimmäiset kuusi tuntia etsinnöistä sujui aivan normaalisti kunnes noin kello 12 päivällä saimme hälytyksen. Noin korttelin päässä meidän sijainnistamme oli nähty outo ihminen joka oli kuulemma laahustanut eteenpäin ja mumissut jotain. Kun saavuimme Danin kanssa paikalle siviilit viittoivat meitä kujalle päin. Kujalle päästyämme huomasimme miehen joka oli kaatunut maahan. Dan ryntäsi hänen luokseen tarkistamaan voinnin. Mies alkoi liikkumaan samalla kun Dan kyseli hänen vointiaan. Yhtäkkiä mies tarttui Danista kiinni ja puraisi häntä käsivarresta. Dan huusi tuskasta samalla kun minä seisoin jähmettyneenä paikallani. Dan huusi "Ammu tuo saatanan otus!" Samassa otin pistoolini kotelosta ja ammuin hänet kuoliaaksi. Juoksin Danin luo samalla kun soitin apua paikalle. Dan kertoi tuon otuksen puraisseen hänen käsivarrestaan palan pois. Hain autosta ensiapu laukun ja sidoin käsivarren. Ambulanssin tullessa paikalle sanoin Danille että tulen hänen luo sairaalaan kunhan käyn ensin poliisiasemalla hoitamassa pari asiaa.

Se mikä sitä miestä vaivasi ihmetyttää minua kovasti. Sen iho näytti roikkuvan ja hän oli ruhjeita täynnä. Tästä tulee mieleen STARS jäsenten kertomukset kaksi kuukautta sitten kun he saapuivat Arklayn vuorilta selvittämästä kannibaali murhia. Heidän mukaan nuo otukset olisivat zombeja jotka metsästävät ihmisen lihaa. Äsh ei se voi pitää paikkaansa. Joka tapauksessa minun on mentävä katsomaan Dania sairaalaan välittömästi..

20. syyskuuta 1998

Dan on kuollut! Tapoin hänet säästääkseni oman henkeni. Silmäni sulkiessani, näen vieläkin sen hirviön mikä hänestä tuli.

Saavuin sairaalaan tunti sen jälkeen kun viimeksi kirjasin tapahtumia tähän päiväkirjaan. Sairaalassa minulle kerrottiin Danin olevan tarkkailussa eikä hänen luokseen voinut vielä mennä. Päivystäjän mukaan lääkärit hoitivat häntä sillä hetkellä. Parin tunnin odottelun jälkeen tohtori tuli kertomaan että nyt hänen luonaan voi vierailla. Kun saavuin Danin luo hän kysyi ensitöikseen minulta savuketta. Sanoin Danille etten tiedä onko tupakan poltto täällä sallittua. Hän kirosi ja sanoi että jos en anna hänelle tupakkaa hän vannoi heittävänsä minut ulos. Rauhoittelin häntä ja annoin hänelle tupakan. Parit savut otettuaan hän kertoi aina vihaavansa sairaaloita. Juttelimme hoidosta ja panin merkiksi että hän raapi itseään jatkuvasti. Kun kysyin häneltä miksi hän niin tekee vastasi hän sen johtuvan luultavimmin lääkkeen sivuvaikutuksista. Hetken päästä Danin pulssi lakkasi ja minä huusin hoitajat paikalle. Hoitajat tekivät kaikkensa, mutta pulssi ei enään palannut. Hoitajat kertoivat suruvalittelut kun samassa Dan nousi istumaan. Hoitaja käänsi päänsä Danin suuntaan ja samalla Dan hyökkäsi hoitajan kimppuun. Hoitaja huusi tuskasta kun minä huusin apua. Dan repi suullaan hänen kurkkunsa auki. Samassa Dan käänsi päänsä minua päin ja alkoi lähestymään minua kohti. Vedin pistoolini kotelosta vaistomaisesti ja huusin Dania pysähtymään mutta hän ei reagoinut. Toistin saman lauseen mutta tuloksetta. Dan oli metrin päässä minusta kunnes painoin liipaisimesta. Laukaus ei kaatanut Dania vaan hän jatkoi minua kohti. Ammuin Danin rintaan viisi luotia kunnes hän kaatui maahan. Samassa vartijat ryntäsivät paikalle ja kaatoivat minut maahan. Kerroin heille olevani poliisi ja ammuin itsesuojelun vuoksi. He ohjasivat minut käytävään ja vaativat virkamerkkiäni. Sen näytettyäni he päästivät minut otteistaan. Tohtorit juoksivat paikalle ja pysäytin yhden heistä. Kysyin mitä helvettiä äsken tapahtui johon lääkäri vastasi ettei tiennyt sitä itsekkään. Lääkäri kertoi vain sen että tilanne oli hallinnassa. Sen jälkeen hän vaati minua poistumaan sillä olin kuulemma säikyttänyt osan potilaista. Vartijat saattoivat minut ulos jolloin sytytin savukkeen.

Mitä helvettiä on oikein tekeillä? Mikä otus Danista tuli? Ovatko nuo niitä zombeja mistä STARS:it kertoivat? Tällä hetkellä en voi pohtia näitä kysymyksiä sillä minulla on asioita jotka pitää hoitaa…

21. Syyskuuta 1998

Päätin ottaa asioista selvää. Murtauduin viime yönä Raccoon Cityn sairaalan arkistoon. Sain selville enemmän kuin oletin. Raporttien mukaan Dan ja mies eivät olleet ainoita "kannibaali taudin" kantajia. Papereiden mukaan ensimmäinen tapaus todettiin jo 14. päivä eli viikko sitten. Miksi näitä tietoja salataan? Mistä tämä "kannibaali tauti" on peräisin? Minun tulisi heti varoittaa ihmisiä kyseisestä taudista mutta luulen ettei kukaan uskoisi minua. Mitä teen? Voisin lähteä kaupungista välittömästi mutta en voi jättää ihmisiä tänne pulaan. Marvin soitti juuri ja käski minut poliisiasemalle välittömästi. Mistä on tällä kertaa kyse?

25. Syyskuuta 1998

Asiat ovat riistäytyneet käsistä. Olen nyt poliisiaseman kriisi palaverissa ja samalla rustailen asioita tähän kirjaan. En ole nukkunut silmäystäkään muutamaan päivään sillä tauti on levinnyt kriittisesti. Yli puolet kaupungista on sairastunut sille. Olemme epätoivoisia. Nuo hirviöt ovat todella sitkeitä ja ne voivat tartuttaa taudin yhdellä puraisulla. Emme voi viestittää mitään kaupungin ulkopuolelle sillä yhteydet ovat tuhottu. Niinikään jonkun idiootin käskystä ulostiet kaupungista ovat tukittu. Olemme siis sisällä tässä helvetissä eikä ulospääsyä ole. Meidän ainoa tavoite on tuhota nuo zombit jonka jälkeen etsimme ulospääsyn tästä kaupungista.

Kaikki alkoi kolme päivää sitten kun tautia alkoi esiintymään joka puolella kaupunkia. Ei kauaa kun tilanne räjähti käsiin. Nyt ulkona ei voi enään kävellä turvallisesti ja kaikkia siviileitä on neuvottu jäämään sisätiloihin. Ennen yhteyksien menetystä saimme kutsuttua paikalle Umbrellan erikoisjoukot jotka ilmaantuvat paikalle muutaman tunnin päästä. Lähetämme omat erikoisjoukkomme heidän avukseen. Lähdemme pian nostamaan turva-aitoja ympäri taloa ja toivomme todella että ne kestävät hyökkäykset..

26. Syyskuuta 1998

Tilanne on toivoton. Poliisiasemalle hyökättiin noin tunti sitten ja moni ystävistäni kuoli. Joukkomme ovat vajonneet epätoivoon sillä erikoisjoukot jotka lähetimme ovat todennäköisesti kuolleet sillä heidän olisi pitänyt palata jo monia tunteja sitten. Nyt emme voi muuta kuin odottaa epätodennäköistä apua. Tilannetta ei edes helpota se että ammukset ovat lopuillaan sillä se perkeleen Irons käski vaihtaa ammusten sijaintia jostain kumman syystä. Missäköhän hänkin mahtaa olla? Hänestä ei ole kuulunut moneen päivään mitään.

Voi helvetti tätä sotkua. Kohtalomme on sinetöity…

27. Syyskuuta 1998

Olen päätynyt erääseen hylättyyn kerrostalo asuntoon. Pakenin poliisiasemalta sillä mitään siellä ei ollut tehtävissä. Joukkomme vähenivät entisestään ja kaikenlisäksi päädyimme erilleen. Tukin ulko-oven jota zombit tälläkin hetkellä hakkaavat. Tutkin asunnon ja löysin vähän ruokaa.. ja vodkaa…

Olen miettinyt asioita samalla kun olen nauttinut vodkaa. Olimme niin tyhmiä kun emme uskoneet STARS jäseniä. Jopa minä nauroin heidän kertomuksilleen vaikka olen tuntenut heidät jo monia vuosia. Ymmärrän nyt miksi Chris ja Barry lähtivät kaupungista. He tiesivät että tauti leviää pian meidän kaupunkiimme ja yrittivät varoittaa. Valitettavasti aikana jolloin me sen tajusimme oli jo liian myöhäistä. Sairaalan tiedostoissa mainittiin Umbrella moneen otteeseen toimialanaan lääketeollisuus. Tohtorin katoamis juttua tutkiessani sain selville että hän työskenteli Umbrellalle jossain tuntemattomassa toimipisteessä. Samaan aikaa STARS:it tutkivat Arklayn vuorilla sijaitsevaa kartanoa ja saivat selville että kartano kuului Umbrellalle. Lisäksi he kertoivat että kartanon henkilökunta oli ollut kuollut jo kuukauden eli saman ajan kun tohtori oli ollut kadoksissa. Tohtorin tyttöystävän oli täytynyt saada jotain tärkeää selville sillä hän maksoi siitä hengellään. Se tieto saattoi liittyä kartanon tapahtumiin.. Äsh miksi minä sitä enään mietin

Päiväkirjani sivut alkavat loppumaan ja samoin vodka pullo. Yleensä elokuvissa viljellään fraasia "miksi minä"? Nyt Kirjoitan kuitenkin saman kysymyksen tähän kirjaan. Miksi minä? Tuohon kysymykseen ei tiedä kukaan muu vastausta kuin luoja. Kiitän niistä kaikista vuosista jotka olen täällä viettänyt! Kohtaloni on kirjoitettu tänne eikä sitä voi enään muuttaa. Olen iloinen niistä hetkistä joita sain täällä muitten kanssa jakaa. Vain ainoalla ystävälläni on jotain sanottavaa……..
(Terry lataa aseen ja ottaa varmistimen pois!)

Remmington Cityn unennäkijä

Kirjoittanut Leonard89

Prologi

”Herään keskellä autiomaata. Ympärilläni ei ole mitään muuta kuin hiekka. Hiekkaa silmän kantamattomiin. Lähden kulkemaan eteenpäin, kunnes saavun ensimmäisen hiekkakukkulan luokse. Taivas alkaa vaihtaa väriään ja alkaa salamoida. Pääni alkaa mennä pyörälle ja en enää ole perillä ajankulusta. Aivan kuin salama olisi iskenyt minuun ja toimittanut minut jonnekin muualle. Sitten herään uudestaan. Tällä kertaa herään keskellä suurta kaupunkia, jossa ihmiset ovat arkipuuhissaan. Sää on mitä upein tällä hetkellä. Kaikki on normaaliakin normaalimpi. ”Taidan vain uneksia... Äsken olin autiomaassa ja nyt olen täällä”, ajattelen. Lähden taas kulkemaan eteenpäin. Taas alkaa taivas vaihtaa väriään, ja alkaa salamoida. Katson ympärilleni, ja enää ei ole ketään kaupungissa. Kaupunki on aivan tyhjä. Taivas alkaa salamoida ja juoksen turvaan lähimpään taloon, mutta ennen kuin ehdin päämäärääni, salama iskee taas minuun. Jälleen herään jostain. Tällä kertaa herään samassa kaupungissa, mutta nyt ei kaikki ole ennallaan. Kaupunki on aivan rauniolla. Aivan kuin sitä olisi pommitettu, ja kaikki asukkaat ovat kuolleet tai lähteneet pakoon. Jälleen lähden kulkemaan eteenpäin. Kuljettuani jonkin matkaa saavun raunioituneen apteekin luokse. Aivan apteekin nurkalla jokin tarttuu minua olkapäästä ja vetää minua taaksepäin. Ääni sanoo: ”On vaarallista liikkua yksin, mitä oikein etsit? ”. Ihmettelen ja katson tätä hämmästyneenä, ja kysyn: ”Kuka olet ja mitä hittoa täällä tapahtuu?”. Ääni sanoo: ”Hah! Missä uutispimennossa sinä oikein olet ollut?! Koko kaupunki on täynnä zombeja ja mutaantuneita monstereita ja sinä väität ettet tiedä mitä täällä tapahtuu? Ei tässä ole koko päivää aikaa turhan päivittelyyn. Tule mukaani”. Lähden mukaan epäröiden (vilkaisen ”äänen” pahan näköistä haavaa olkapään ulottuvilla).”

”Saavuimme synkälle kujalle. Kysyin häneltä kysymyksiä tapahtumista. Hän ei vastaa. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja alkoi vaikeroida. Sitten hän alkaa hoilata nimeäni: ”Leonard, Leonard.”. Silloin säikähdin ja kysyin häneltä: ”Miten hitossa tiedät nimeni?”. Hänen haavansa alkoi levitä ja rupesi näyttämään pahemmalta. Kysyin häneltä, josko hänellä on vaikeuksia tai onko hän sairas. Hän kääntyi ja lähti tulemaan minua kohti ja jatkoi hoilaamista: ”Leonard, Leonard”. Säikähdin ja pyysin häntä lopettamaan. Hän käyttäytyi aivan omituisesti. Hänen kävelytyylinsä oli jähmeistä ja hän rupesi örisemään. Yritin lähteä karkuun, mutta en kerinnyt. Hän tarrasi minuun ja katsoi minuun päin. Hän näytti…. hän näytti…. aivan kuolleelta……” Ja samassa herään kaverini herätettyä minut. Kaverini Joshua sanoi minun nähneeni painajaista, koska vaikeroin kovin. Sitten ajattelin, että se olikin vain unta koko sotku….

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Leonard on töissä Remmingtonin poliisilaitoksella. Hän oli saavuttanut suurta kunniaa napattuaan parinsa Joshuan kanssa erään pahimman rikoskoplan Remmingtonissa viimeviikolla. Leonard ei ottanut kunniaa suurella vastaan. Hän sanoi tekevänsä sen vain kaupunkinsa puhdistamisen vuoksi. Lainvalvominen on hänelle kaikki se mitä hän arvostaa, eikä hän liioin kunniaa halaja. Nykyään tämä sinisilmäinen, lyhyt vaalea tukkainen, olemukseltaan rauhallinen lainvalvoja on viettämässä mukavaa lomaa. Harmi vaan että hänen täytyy viettää loma melkein kokonaan yksin, koska Joshua oli komennettu koko kesäksi töihin. Leonard yritti silti saada lomasta kaiken irti.

Kesäkuun 14. päivä. Kuten jokaisena muuna tavallisena päivänä, Leonardille tuodaan päivän lehti. Leonard lukee lehteä aamukahvilla ja katsoo kaikki rikos osioon liittyvät. ”Pankki ja kaksi kioskia ryöstetty! Hohhoijaa. Toivotaan että Joshua ja kumppanit saavat ne rötöstelijät kiinni piakkoin”. Leonard kääntää sivun, jossa on aukeaman kokoinen aihe kirjoitettu kahdesta kadonneesta lapsesta. Heidän kerrotaan kadonneen ollessaan äitinsä kanssa piknikillä Wenzelin puistossa. Silminnäkijöitä alueella oli paljon, mutta eivät he olleet painaneet mieleen mihin lapset olisivat voineet karata. ”Mystistä kyllä, miten tuolleen voi vain hävitä” Leonard ajattelee ja sulkee lehtensä ja lähtee ulos treenimään niitä poliisin treenaus tarpeita.

”Jaahas. Se olisi sitten nukkumaan meno aika” toteaa Leonard ja nappaa vielä jääkaapista jääkylmän oluen ja lähtee kohti makuhuonetta. Leonard juo oluen ja laittaa tyhjän tölkin yöpöydälle, ja rupeaa ajattelemaan kadonneita lapsia. Hän ei voinut käsittää miten ihmeessä joku voi vain kadota yhtäkkiä. Raskas treenipäivä teki Leosta rättiväsyneen ja Leo nukahti heti…

Jälleen Leonard näkee sen saman unen jonka hän näki viimeviikolla. Hän on keskellä autiomaata. Joka puolella silmän kantamattomiin hiekkaa. Leonard aluksi epäröi, mutta lopulta tiesi olevansa unessa, ja toivoi pääsevänsä sieltä nopeasti ulos, sillä hän ei halua saman unen toistuvan, sillä se oli liian pelottava kokemus. Leonard lähtee hiljalleen liikkeelle. Hän vilkuilee aina vähän väliä taivaalle, ja katsoi alkoiko jyristä ja salamoida. Sää oli mitä hienoin eikä ruvennut ukkostamaan. Leonard istui palmun alle ja jäi odottamaan josko hän heräisi, joten hän kävi lepäämään palmun alle, odottaen että heräisi kohta pedissään. Leonard koetti nukkua, mutta joka yrityksen jälkeen hän heräsi palmun alta. Leonard suuttui tästä ja potkaisi palmua. Silloin palmusta tipahti kookospähkinä hänen päähänsä ja Leonard menetti tajunsa. Vähän ajan kuluttua Leonard herää. Nyt hän herää Wenzelin puistossa. Leonard on hämillään ja vilkuilee ympärilleen ja kysyy itseltään onko hän vielä unessa. Sitten hän huomaa sen päivän lehden. Lehdessä lukee ”13. kesäkuuta”. Leonard ei paljoa ihmettele sillä hän tietää olevansa unessa, ja unissahan voi tapahtua mitä vain. Sitten hän huomaa tutut kasvot. Pienet kasvot, jotka hän oli aiemmin nähnyt lehdessä. Leonard säikähtää ja toteaa: ”Kadonneet lapset!!”. Leonard päätti seurata vähän aikaa tilannetta ja katsoa, miten lapsille käy. Lapsia oli kolme , jotka leikkivät tällöin piilosta. Leonard ei halunnut lapsien pääsevän pois näköpiiristänsä, joten hän rupesi varjostamaan piiloon meneviä lapsia. Lapset menivät kauas piiloon, jotta heitä ei varmasti löydettäisiin. Lapset piiloutui kiven taakse, jossa oli omituinen puunjuuri kiven päällä. Toinen lapsista yritti kiskoa puunjuurta pois, jotta näkisi milloin heidän kaverinsa olisi tulossa. Samassa heidän vieressään olevaan puuhun ilmestyi oven tapainen aukko. He menivät epäröimättä sisään hyvän piilopaikan toivossa. Leonard säntäsi heidän perään. Ovi kerkesi sulkeutua Leon edessä, mutta Leonard oli nähnyt, miten ovi saadaan takaisin, joten Leonard kiskoi puunjuuresta ja ovi aukesi. Leonard meni sisään. Kuljettuaan vähän matkaa hän kuuli konekiväärien laukauksia ja hälyttimien hälytystä, paljon huutoa ja kiroilua, joista hän onnistui poimimaan seuraavan lauseen: ”kuinka v*tussa nuo penskat tänne eksyivät?! Ampukaa nuo!”. Samassa kuului monen konekiväärin laukaus. Leonard päätteli että jokin julma lapsivihaaja oli tehnyt lapsista selvää. Leonard päätti mennä huomaamatta peremmälle, kunnes hän tuli paikkaan, jossa hän näki kaksi ruumista. Samalla hän vilkaisi ylöspäin kylttiin, jossa luki Umbrella Corporation. Leonard säikähti ja totesi: ” Ei voi olla! Hallitushan tuhosi Umbrellan vuosia sitten!” ja samassa Leonard heräsi omasta pedistään, kun Joshua syöksyi sisään ja huusi: ”Leonard ylös! Univormu ja ase esille! Meillä on katastrofi menossa täällä. Pormestari käski kaikkien poliisien on tultava töihin! Tämä on hätätapaus!”. Epäröimättä Leonard otti aseensa ja puki univormun ja lähti Joshuan kanssa poliisiasemalle.

Leonard ja Joshua menivät poliisiasemalle Joshuan autolla. Tuskin Leonard oli edes autoon päässyt kun Joshua painoi kaasua jalkaan. Silloin Leonard kysyi: ”Hei! Mitä oikein meinaat? Hyvä että kerkesin edes kyytiin”. – ”Anteeksi kauheasti, mutta nyt on tuli irti! Pahin tapahtuma mitä ikinä on meneillä!”. Sanoo Joshua hädissään –”No kerropas mitä on tekeillä” Leo kysyi. –”En itsekkään ole aivan varma, mutta vakavalta vaikutti kun poliisimestari ilmoitti hädissään, että käy Leonard kotoaan ja tulkaa tänne niin nopeasti kuin pystytte”.

Saavuttuamme poliisiasemalle, siellä oli täynnä poliiseja. Tapasimme poliisimestarin, joka selitti, että nyt on todella vakava tapaus meneillä. Hän selitti levottomuudesta mikä kaupungissa oli meneillään. ”Meille on nyt tuotu enemmän ihmisiä tänne tänä päivänä asemalle pidätettäväksi kuin viime kuussa yhteensä”. sanoi poliisimestari ja lähti opastamaan meitä ruumishuoneelle. Leonard ja Joshua Ihmettelivät miksi he menevät ruumishuoneelle. Poliisimestari pyysi näytettäväksi vähän aikaa sitten kaksi kuoleman saanutta. Ruumiit tuotiin esille poliisimestarin eteen. Poliisimestari veti peitot pois ruumiitten päältä, ja sieltä paljastui kaksi lasta, jotka olivat mutautunointuneet ja täynnä konekiväärien reikiä. ”Nämä ovat ne kadonneet lapset. Löysimme heidät Wenzelin puistosta tämän näköisinä muutama tunti sitten. Leonard säikähti ja hänen silmänsä melkein pullistuivat ulos päästä. Leonardia alkoi painaa ajatus, jos hän näki menneisyyden unessaan ja mitä oikeasti lapsille oli tapahtunut. Leonard sanoi poliisimestarille. ”Näin viime yönä merkillistä unta. Unessani, jossa seurasin näitä lapsia erääseen maanalaiseen paikkaan, johon he olivat päässeet kun olivat leikkineet piilosta. Seurasin lapsia paikkaan, jossa kuulin heidän ammuttavan. Menin heidän luokseen ja näin siellä Umbrella Corporation kyltin”. Poliisimestari piti asiaa epäuskottavana, kuten myös Joshua. Joshua sanoi, että Umbrellahan tuhottiin vuosia sitten. ”Unihan se vain oli. Unissa voi nähdä mitä vain.” sanoi poliisimestari. Leonard sanoi, että hän näki myös saman tapaista unta pari viikkoa sitten, jossa hän oli autiomaassa, kaupungissa, ja raunioituneessa kaupungissa. Samaan aikaan eräs poliisi syöksyi alas ruumishuoneelle ja sanoi: ”Ihmiset käyvät levottomiksi! He alkavat tulla hulluiksi. Ne purevat ja raapivat ja ovat v*tun rumia!”. Säntäsimme kaikki neljä ylös ja näimme kaaoksen. Poliisit yrittivät rauhoitella pidätettyjä ihmisiä. Poliisimestari kehotti meitä ottamaan aseen esille ja ampumaan jos joku heittäytyy erittäin hankalaksi. Leonard sanoi kuiskaten Joshualle. ”Tämä muistuttaa vähän parin vuoden takaisia Raccoon cityn tapahtumia. Toivotaan ettei nyt tule samaa kaaosta, sillä näin oikeasti unessani Umbrellan kyltin. Jos Umbrella on perustettu uudestaan ja he vaikka tekivät uuden T-viruksen mallisen viruksen ja vapauttivat sen”. Joshua vastaa : ”Ei tämä nyt niin pahalta vaikuta, mitä Raccoon cityssä tapahtui. Miksi ihmeessä olisi luotu uusi virus ja vapautettu se”. –” En tiedä” vastaa Leonard, mutta sitten Leon mieleen tunkeutui ajatus lapsista, että lapsethan olivat ihan mutaatuneita alhaalla. Leonard pähkäili jos vaikka lapset saivat jonkin tartunnan jostain viruksesta siellä Umbrellassa ja kun heidät heitettiin pihalle Umbrellasta, ne alkoivat levittää virusta, kuten kuollut ruumis pahaa hajuaan. Ja se on sitten aikaan saattanut tämän levottomuuden.

Sisään änkesi yhä enemmän pidätettäviä ihmisiä. Poliisimestari kehotti viemään heitä muualle, koska tilaa ei enää ollut poliisiasemalla. Leonard pyysi poliisimestaria antamaan käskyn, että jokainen joka on kuolleen näköinen, tulisi ampua, sillä tämä alkaa vahvasti muistuttaa Raccoon cityn tapahtumia. Poliisimestari antoi käskyn, ja käsky toteutettiin. Pian ei ollut enää sitä kauheaa melskettä asemalla, vaan silloin vallitsi rauha. Poliisimestari tuli vakavissaan Leonardin luokse ja rupesi kysymään Leonardin unesta lisää tietoja. Leonard sanoi, että se maanalaisen paikan ovi oli eräässä puussa, mutta Leonard sanoi käyneensä siellä, mutta ei siellä mitään erikoista ollut. Poliisimestari antoi kuitenkin käskyn poliisipartiolle mennä tutkimaan paikka uudelleen. Poliisimestari pyysi myös Leonardia ja Joshuaa menevän mukaan paikalle. Poliisimestari antoi Leonardille täydet oikeudet partion komentamiseen, sillä jos Umbrella todellakin oli olemassa, se täytyisi löytää nopeasti ja Leonard olisi ainoa, joka pystyisi paikantamaan Umbrellan. Sillä aikaa poliisimestari käski hävittää todennäköisesti taudin saaneet ruumiit, ettei vaan syntyisi samanlaista mitä Raccoon cityssä tapahtui pari vuotta sitten.

Matkalla Wenzelin puistoon Leonard ja Joshua katsoivat ulos poliisiauton ikkunasta. Ihmisiä ei kadulla näkynyt, mikä oli hyvä asia, sillä jos he ovat tajunneet lähteä pois tai pysyä sisällä, niin todennäköinen virus ei ole päässyt heihin iskemään. Mutta tietenkin ihmisiä on päivän aikaan kadulla liikuskellut, mutta toivottavasti ne kaikki tartunnan saanet ovat nyt siellä poliisiasemalla, ettei vaaraa enää olisi. Nyt vaan olisi yksi tehtävä tekemättä. Löytää mahdollisimman nopeasti Umbrella Corporation ja tuhota se, ja sen kaikki jäljellä ja mahdolliset olevat virukset, etteivät ne pääsisi tartuttamaan lisää ihmisiä, mutta jos virus on kerran jo päässyt ilmaan niiden lasten ruumiitten takia, se täytyy onnistua poistamaan jotenkin. Onkohan se mitenkään mahdollista. Se selviää vain jos Umbrella löydetään.

Saavuttuaan Wenzelin puistoon, Leonard, Joshua ja muut poliisi joukkio hyppäsi pois poliisiautosta. Heitä oli siellä yhteensä kuusi poliisia Joshua ja Leonard mukaan lukien. Joukkioon kuului alokkaat Martin ja Todd ja vähän kokeneemmat konstaapelit, Erik ja Brendan. Joukko teki hajaannuksen, jotta löytäisi Umbrellan nopeammin, mutta ennekuin parit ehdittiin valita, heitä kohti liikkui henkilö. Kaikki kääntyivät katsomaan henkilöä. Joshua osoitti valoa kohti henkilöä ja huusi: ”Kuka siellä?”. Vastausta ei kuulunut ja tämä henkilö tuli lähemmäksi ja lähemmäksi. Silloin kaikki ottivat aseen vyötäröltään ja osoittivat sitä henkilöä kohti ja Leonard huusi: ”Seis! Älä tule lähemmäksi”. Mutta henkilö jatko tulemista. Leonard antoi käskyn tulittaa. Henkilö ammuttiin, mutta vähän ajan päästä se taas nousi ja taas rupesi tulemaan joukkoa kohti. Sitten Joshua ampui henkilöä päähän ja se kaatui eikä enää noussut. Joshua meni tutkimaan lähemmäksi tätä henkilöä. Leonard sanoi, että olisi varovainen. Henkilö ei kuitenkaan enää noussut. Joshua kyyristyi ja katsoi henkilöä. Sitten hän katsoi joukkoa ja totesi: ”Zombi”. Samaan aikaan alkoi joka puolelta kuulumaan örinää ja alkoi tulemaan zombeja. Joukko oli lievästi sanoen piiritetty. Leonard antoi käskynjaon, että joukko yrittäisi läpi oikealta zombimuuria, joten jokainen ampuisi oikealta tulevat ja etenisivät sitten nopeasti poliisiautoja kohti. He pääsivät lävitse zombimuurin, mutta autoilleen heillä ei ollut enää mitään asiaa. Zombit olivat vallanneet poliisiautot, joten joukkion oli nyt suunnistettava turvaan johonkin.

Tiimin etsiessä turvaa Joshua kutsui radiopuhelimellaan poliisimestaria. Puhelin pätki ja pätki, mutta viimein sai Joshua yhteyden poliisimestariin ja raportoi tilanteen hänelle. Poliisimestari sanoi, että poliisi asemalla on samanlainen tilanne. Jokainen poliisiasemalla kuollut on noussut zombina takaisin ja nyt ne vaanivat heitä. He ovat suojautuneet vankilaan lukkojen taakse. Poliisimestari mukaan lukien siellä oli vielä kolme poliisia elossa, joista yksi pahasti haavoittunut. Poliisimestari pyysi Leonardin joukkoa tulemaan takaisin ja auttamaan heitä, mutta Joshua sanoi heidän olevan saarrettu erääseen rakennukseen, ja poliisiautotkin ovat vallatut. Leonard välittää Joshuan kautta poliisimestarille viestin, että voisiko hän ottaa yhteyden pormestariin ja sitä kautta armeijaan. Poliisimestari sanoi kokeilleensa monesti, mutta ei ollut saanut yhteyttä pormestariin. Joshua sanoi poliisimestarille, että heillä oli tosi kinkkiset paikat rakennuksella, panokset loppuvat, mutta zombit eivät. Joshua pyysi poliisimestaria yrittämään saada yhteyttä pormestariin vielä kerran. Poliisimestari suostui, mutta ei luvannut mitään.

Zombeja virtaa enemmän ja enemmän Leonardin joukon rakennukseen. Paukut alkavat loppua, ja kaiken toivon voisi kohta heittää, ellei sitten puukolla pystyisi tekemään ihmeitä. klik, klik: ”Voi helkkari! Paukut loppu!”, toteaa kokeneempi konstaapeli Erik. Samaten myös Toddilta loppuvat paukut. ”V*ttu me kuollaan tänne!”, huutaa Brendan ampuessaan zombia keskelle otsaan. Leonard miettii miten he voisivat päästä pois täältä. He ovat umpikujassa. Rakennuksen perä on sortunut ja sitä kautta ei pääse pois, paitsi jos jostain sattuisi löytämään tikapuut. Ja edessäpäin tulivat tietenkin zombit. Leonard joukkioineen perääntyivät koko ajan, kunnes he saapuivat rakennuksen perälle, eikä pakotietä enää ollut. Koko joukkio oli toivonsa menettänyt. Leonardin ja Martinin aseista loppuivat myös paukut. Joshuallakin viimeinen lipas meneillään. Joshua ehdottaisi rynnäkköä zombimuurin ohitse. Muut pitävät sitä itsemurhana, mutta ainoana vaihtoehtona, joten he toteuttavat rynnäkön. Leonard käskee Joshuan ampua lähimmät zombit ja sitten he suorittaisivat rynnäkön. Samassa rakennuksen yläpuolella lentää helikopteri, joka alkaa ampua rakennukseen. Se oli armeijan helikopteri. Helikopteri ampuu machinegunilla kaikki zombit, ja varmistavat ettei yksikään zombi nouse enää. Kun zombeja ei enää ole, lennonjohtaja huutaa Leonardin joukkion helikopteriin turvaan. ”Teillä oli aikamoiset paineet tuolla rakennuksella, vai mitä?”, lennonjohtaja virnuilee. ”Ei todellakaan. Oltaisi me selvitty leikitin sieltä pois. Kiitti vaan tyhjästä” Joshua vitsailee ja kopauttaa nyrkillä lennonjohtajan olkapäätä. He lensivät helikopterilla koko kaupungin yllä ja näkivät kaaoksen, joka vallitsi siellä. ”Meidän tulisi toimia ripeästi. Sillä nyt on puolet kaupungista viruksen saaneita”, sanoo Leonard. ”Puolet? Ei toki! Zombit ovat vallanneet jo lähes tulkoon koko kaupungin”, sanoo lennonjohtaja. ”Koko kaupungin?! Voi hitto! Kuinka muuten tiesitte tulla etsimään meitä sieltä rakennukselta?” Kysyy Joshua. ”Poliisimestari soitti pormestarille ja kertoi tapahtuneesta, Paikansimme teidät puhelimenne avulla”, sanoo lennonjohtaja. ”Poliisimestari sai siis yhteyden pormestariin. Meidän täytyy nyt mennä poliisiasemalle! Poliisimestari on siellä”, sanoo Leonard ja helikopteri käännetään kohti poliisiasemaa.

Saavuttuaan poliisiaseman kohdalle, tiimi on aikeissa laskeutua ja mennä etsimään poliisimestari. Lennonjohtaja pitää laskeutumista huonona vaihtoehtona, sillä zombit ovat jo melkein vallanneet koko kaupungin, ja olisi vaarallista liikkua kaduilla, kun ei ikinä tiedä mistä zombit hyökkäävät, mutta Leonard oli luvannut poliisimestarille auttavansa häntä. Helikopteri laskeutuu ja Leonard ja joukkio menevät poliisiasemalle varovasti. Joshua koettaa saada yhteyden poliisimestarin, mutta ei onnistu, joten he menevät sisään. Leonard pyytää lennonjohtajalta tulitukea jos jotain menee vikaan, eli jos zombeja alkaa näkymään. Leonard sanoi kymmenen minuuttia riittävän, sitten he palaisivat. Poliisiasemaan astuessaan, he näkivät sen kauheuden, minkä poliisimestari oli puhelimessa kuvannut. Joukko teki hajaannuksen. Erik ja Todd tarkastavat länsiväylän, Brendan ja Martin Itäsiiven, ja Joshua ja Leonard vankilan. Leonard ilmoittaa, että se ryhmä joka löytää poliisimestarin, tai jonkun muun elossa olevan ihmisen ilmoittaa siitä välittömästi muille. Tapaamispaikkana on tämä vastaanottamispiste. Joukko hajaantuu. Zombeja ei ihme kyllä vielä näy. Joko toinen armeija partio on käynyt listimässä zombit, mutta sittenhän se tietäisi myös sitä, että poliisimestari olisi poimittu turvaan, mutta mistään ei kannata olla varma, ja joukko jatkaa poliisimestarin etsintöjä.

”Pelottavan hiljaista”, kuiskaa Joshua Leonardille. ”Turpa kiinni! Pelästyit minut. Käytettään tästä lähtien käsimerkkejä, ok?”, sanoi Leonard. ”sopii”, vastasi Joshua saapuen samalla vankilaan. Mistään zombeista ei ollut vielä hajuakaan. Joshua otti yhteyden Erikin ja Brendanin ryhmiin ja tiedustelivat tilannetta. Molemmissa ei mitään uutta. Zombeja ei ollut näkyvillä. Sitten Joshua tiedusteli helikopteri partion tilannetta. Kukaan ei vastaa. Joshua kutsuu uudestaan. Vieläkään ei vastata. Joshua kertoo tästä Leonardille, joka tiedottaa tapahtuman muille ryhmille, että nyt on pysyttävä valppaana, sillä ulkona saattaa olla jotain meneillä. Heti perään Joshua saa Erikin ryhmältä viestin: ”Kuulimme poliisiaseman pääoven aukeavan. Tarkastammeko asian?”, Joshua myöntyi ja välitti viestin Leonardille. Samassa valot sammuivat poliisiasemalta ja tuli pimeää. ”Sähkökatkos”, toteaa Leonard ja pyysi Joshuaa laittamaan taskulamppunsa nopeasti päälle, Joshua kysyi muitten ryhmien tilannetta. Kaikki ok.

Leonardin ja Joshuan koluttua kaikki paitsi viimeisen sellin. He saapuivat lopulta viimeiselle selille. Siellä makasivat, poliisimestari, sekä kaksi muuta poliisia, kuolleina. Leonard tiedotti viestin muille ryhmän jäsenille ja pyysivät heitä palaamaan vastaanottopaikalle. Joshua tiedusteli, mitä ulko-ovelle menevällä ryhmällä oli kerrottavana. Ei mitään, taisivat vain kuulla harhoja. Eli kaikki ok. Joshua käski heidän jäämään sinne ja tarkastamaan helikopterin tilanne, koska sieltä ei vastattu. Erik ja Todd menivät helikopterille. Ketään ei ollut kopterin ulkopuolella, joten he ajattelivat heidän menneen turvaan helikopterin sisään. He avasivat helikopterin oven ja samassa helikopterin ohjaaja hyökkäsi Toddin kimppuun öristen. ”Zombi! Ammu se! Ammu se äkkiä, Erik!”, huusi Todd ja Erik ampui ohjaajaa keskelle otsaa ja ohjaaja valui alas kopterin kyydistä. Erik tiedotti muille ryhmälle tapahtuneesta ja totesi myös ettei heillä ole kulkuneuvoa, jolla päästä pois kaupungista, koska helikopterin miehistö oli zombeja ja riehuneet siellä niin, että kaikki paikat oli säretty. Vihdoin joukkio tapaa vastaanottopaikalla. Kukaan ei ollut löytänyt mitään ihmeellistä, vain ruumiita, ja hajonneita paikkoja ja esineitä. Leonard sanoo joukkiolle: ”Noniin, unohdetaan Umbrella ja muut, nyt vain koetetaan selvitä pois tästä helvetistä.”

Muutkin helikopterin miehistö olivat muuttuneet zombeiksi ja he lähtivät vaanimaan Leonardia ja tiimiä. Samaan aikaan zombeja alkoi tunkeutua ulos joka kolosta. Niitä oli aivan tuhottomasti. Ihme jos koko kaupunki ei ole jo tartunnan saanut. ”Koetetaan etsiä eloonjääneitä, pelastetaan heidät ja lähdetään hittoon täältä”, sanoo Leonard. Joukkio suunnisti kohti Hatzburghin torille, joka oli myös täynnä zombeja, joten heidän olisi etsittävä toinen reitti. Ainoa josta kaupungista pääse pois on Freedom Bridge, joka sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päästä Leonardin joukkion olinpaikasta. Joten heidän olisi lähdettävä matkaan pian, sillä kohta koko kaupunki tulisi olemaan (ellei jo ole) zombeja. Otettuaan helikopterista ammuksia ja uusia aseita tiimillä on nyt ammuksia mielin määrin, ja jopa machine gun mukana, jota kantoi urhoollisesti joukon vahvin, eli Brendan. Jos joukkio vaikka joutuu tiukalle, ja heidän on mentävä rakennukseen turvaan, niin on ainakin jotain, jolla saada zombeja hoidetuksi oikein kunnolla.

Leonard ja joukkio eteni hiljattain, ettei herättäisi zombien huomiota, mutta joskus tulee tiukka paikka ja silloin on juostava lujaa. Vihdoin joukkio saapuu paikalle, jossa käyty suuri ”sota” kommandojen, poliisien ja zombien välillä. Kuten kaikki voi päätellä, zombit ovat vieneet voiton. Näky oli kamala. Poliisiautojen sireenit ovat jääneet päälle ja autojen ovista roikkuu ruumiita. Kohta noistakin ruumiista nousee zombeja, joten heidän on mentävä alue varovasti. Leonard käskee etsiä eloonjääneitä, joita ei kuitenkaan löydy. Kuten tavallista, kuolleet heräävät zombeina, nyt nämä kommando ja poliisi kuolleet ovat haistaneet Leonardin ja joukkion ja zombeja alkaa nousta. Zombeja nousee joka paikasta, ja joukkio on piiritetty. Aino pakotie, joka sijaitsee aivan joukkion takana on raunioitunut apteekki, johon joukko menee. Joukon lähestyessä apteekin nurkkaa, jokin tarttuu Leonardin olkapäästä ja vetää hänet nurkan taakse, muu joukko seuraa hämmästyneenä perässä. Henkilö näyttää kommandolta, jonka vaatteet ovat revityt ja verta on roiskunut ympäri vaatteita. Henkilö kysyy Leonardilta: ”Mitä oikein etsitte? On vaarallista liikkua täällä. Olisitte lähteneet täältä vielä kun oli mahdollisuus”, Leonard säikähtää ja kysyy: ”Kuka olet ja kuinka olet elossa vielä?!”, henkilö sanoo huomanneensa Leonardin ja joukkion äsken ja näkevän heidän juoksevan zombeja pakoon. Henkilö sanoo: ”Tulkaa mukaani”. Samalla Leonard vilkaisee henkilön olkapäässä sijaitsevaa haavaa, josta hän muistaa unen jonka hän näki viime viikolla, mutta Leonard jatkaa henkilön seuraamista ja on nyt valmiina jos jotakin yllättävää sattuu.

Leonard ei voinut olla utelematta ja kysyi henkilöltä nimeään ja mikä on aiheuttanut haavan hänelle. Henkilö vastaa olevansa Bruce Harrison, erään kommando-osaston kapteeni ja haava, joka hänellä on olit tullut zombin puremasta muutama tunti sitten kun Bruce ja hänen joukko oli puolustamassa pormestaria. Leonard kysyi miksi hän on vielä elävienkirjoissa mukana ja missä kunnossa pormestari on. Bruce sanoi saaneensa vastalääkettä, jota heille oli jokaiselle jaettu ennen kuin lähdettiin zombijahtiin. Pormestarin he olivat kadottaneet siinä vaiheessa kun, he tekivät rynnäkön pormestarin talolla ja siinä samassa pormestari ja pari muuta kommandoa katosi. Nyt Brucen kommandojoukko, lähtee etsimään pormestaria takaisin, mutta ei neljällä miehellä monen kymmenen tuhannen zombia armeijaa voiteta, joten Bruce pyytää Leonardin joukkoa osallistumaan mukaan pormestarin etsintään. Leonardin joukko oli aivan uupunut ja heidän ainoa päämääränsä oli vain päästä pois kaupungista. ”Ahh… ette te täältä pois kerkeä”, sanoo Bruce. ”Mitä tarkoitat?” kysyy Joshua. Bruce sanoo saaneensa tiedon vähän ennen Leonardin joukkion tapaamista, että Remmingtoniin aiotaan iskeä ydinpommilla kolmen tunnin kuluttua. Leon joukkio ja myös itse Leo pelästyy. ”Miksi te yritätte sitten pelastaa pormestarin, jos kerran kuolette kuitenkin?!”. Bruce vastaa ja sanoo, että tänne lähetetään vain yksi helikopteri, joka on tarkoitettu pormestarille. Enempää helikoptereita ei uskalleta lähettää, koska siitä vois syntyä jotain….”Meidän tehtävänä olisi saattaa pormestari helikopteriin, ja varmistaa, että hän pääsee pois täältä. Meille ei ole tilaa helikopterissa, koska se on ahdattu täyteen armeijan sotilaita varmistamaan pormestarin selusta.” sanoo Bruce. ” Höh! Miksi uhrautua jonkun puolesta, jos vielä voitte pelastautua itse?”, kysyy Erik. ”Etkö jo tajua?! Kuolemme kuitenkin, vaikkemme auttaisi pormestaria. Saavuttaisimme kunniaa, pormestarin pelastamisesta.”, Bruce sanoo ”Kunniaa?! Pah! Olen hylännyt kunnian aikoja sitten” sanoo Leonard. Heidän kinastelunsa päättyy ja he saapuvat Brucen joukon luokse. Pari hyökkäävää zombia olivat vain Brucen joukko saaneet ammutuksi. Enempää ei ole näkynytkään. Bruce kysyi Leonardilta ja hänen joukkioltaan olisiko heillä lainata ammuksia, sillä heidän omat ammusvarastot ovat hupenemassa. Parit lippaat Leon joukolta annettiin Brucen joukolle. Bruce kehotti kaikkia lähtemään, koska Leonardin joukkoa ajaneet zombit ovat varmasti kohta Brucen joukkion luona. Tiimi lähti liikenteelle.

Tiimi oli uuvuksissa ja he menivät hotellille hengähtämään. He saapuivat hotelliin, joka oli aikoinaan neljän tähden hotelli. Nykyään hotellia koristaa veriset jäljet ja raunioituneet ja palaneet paikat. He tutkivat hotellin. Muutama zombi siellä oli, mutta ne hoidettiin helposti pois tieltä. Brucen ja Leonardin joukolla ei ollut paljoa aikaa hengähtää sillä heidän oli ehdittävä tavoitteeseensa, sillä aikaa oli enää jäljellä vähän vajaa kolme tuntia. Tiimi rupesi nauttimaan eväitään, joita he löysivät hotellien ehjistä olevista jääkaapeista ja pakastimista. Siellä oli mm. hedelmiä, vihanneksia, shampanjaa ja ties muuta rikkaitten ”roskaa”. Tiimin nauttiessa välipalaa, Bruce ehdotti machine gunin jättämistä hotelliin, kun he lähtisivät hotellista, sillä se olisi vain tiellä, ja olisi turhana taakkana, sillä ei zombeja paljoa ole näkynyt, paitsi parit kymmenet kaupungin länsiosassa. Leonard suostui ehdotukseen, mutta kun machine gunia laskettiin alas, zombeja alkoi tunkeutua hotellille. Ensin pari, kolme zombia, jotka tiimi luuli helposti hoitelevan, mutta sitten alkoi zombeja virrata, kuin vettä vesiputouksesta. Silloin kävivät käskyt, että jokainen ottaa aseensa ja tähtää zombeja päähän, sillä panoksia oli säästettävä. Erik ja Todd kiinnittivät machine gunin portaitten yläpäähän ja tekivät pienen linnoituksen. Sitten alkoi tuli laulamaan. Zombeja kaatuili koko ajan machinegunin riehuessa, mutta ne nousivat yhä uudelleen ylös. Zombeja alkoi myös virtaamaan hotellien ikkunoista ja revenneestä katosta. Zombeja alkoi tulla joka puolelta. Tiimin tuli lauloi taukoamatta monia minuutteja, mutta zombit vain eivät tahtoneet kuolla. Tiimi ei pääse pois hotellista. Heidät on piiritetty. Tiimin ammukset alkoivat vajota ja pian tulisi aika vaihtaa pumppuhaulikot ja rynnäkkökiväärit pistooleihin ja puukkoihin. Tiimi jatkoi tulittamista ja käskyjä sateli Brucelta, Leonardilta, Joshualta ja kaikilta tiimissä olevilta. Jokainen peloissaan rupesi tyrkkimään toisia ja rupesivat riitelemään, mutta Bruce piti järjestyksen pystyssä. Sitten kuului ikävät äänet: ”klik klik”. Machine gunista loppuivat paukut. Zombit olivat jo lyömä etäisyyden ulottuvilla ja tiimi huitoi zombeja veitsillä ja nyrkeillä. Tiimi supistui yhteen ja enää ei voinut perääntyä. Kaikki olivat selät vastakkain. Leonard ehdotti viimeistä mahdollisuutta, rynnäkköä. Se ei välttämättä tulisi onnistumaan, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Bruce suostui ehdotukseen ja rynnäkköä valmisteltiin. Bruce käski kaikkien menevän oikealle, jossa oli lähin huone, jossa oli ikkuna ja jota kautta voisi päästä pois hotellilta. Bruce laski kolmeen ja rynnäkkö toteutettiin. Alku näytti hyvältä, mutta aivan lopussa zombit tarrasivat Brendaniin ja pariin Brucen tiimiläiseen ja he jäivät zombien armoille. Heitä ei enää voitu auttaa. Leonard ja muut kuulivat vain tiimiläistensä tuskan huudot, mutta silti he jatkoivat kohti huonetta. Edessä menevä Bruce huitoi veitsellä eteen tulevia zombeja. Leonard, Erik ja Todd ottivat sivustan, muut ottivat toisen sivustan. Rynnäkkö onnistui ja he saapuivat huoneen ikkunalle. Bruce särki ikkunan kyynärpäällään. Aikaa tiputuksen korkeuden mittaamiseen ei ollut, joten ensimmäisenä oleva Bruce hyppäsi ja muut menivät perässä. Heidän onnekseen roska säkit olivat lajiteltu alas, joten heille tuli pehmeä laskeutuminen. Mutta he eivät ehtinet hengähtämään, sillä zombit vyöryivät ikkunoista alas ja lähtivät jahtaamaan heitä. Joukko suuntasi pimeälle kujalle. Leonard huomasi Brucen olkapäässä olevan haavan tulehtuneen ja levinneen ja ilmoitti siitä Brucelle. Bruce vilkaisi haavaa, ja totesi, että vastalääkkeen vaikutus alkaa olla lopussa.

Brucen tila vain paheni ja paheni. Hän alkoi jo näyttämään kuolleelta, mutta hän oli vielä tajuissaan. Tiimistä oli jo Brendan ja pari muuta menetetty. Jäljellä on enää Bruce, Leonard, Joshua ja neljä muuta, eli yhteensä seitsemän. Aikaa on jäljellä enää kaksi tuntia ja 21 minuuttia. Bruce kehotti heitä jättämään hänet siihen, sillä Bruce kuolisi varmasti, sillä kellään ei ollut vastalääkettä, jolla parantaa Bruce. Tiimi jätti Brucen ja Leonard antoi Brucelle pistoolinsa, jolla hän voisi puolustautua zombeilta tai vaikka tehdä…. jotain minkä hän näkisi parhaaksi. Bruce sanoi hänen tiimiläisilleen, että Leonard on heidän uusi johtajansa ja heidän tulisi totella häntä. Brucen tiimi hyväksyi tämän. Tiimi hyvästeli Brucen ja lähtivät matkaan.

” ssshhhhhrrrr……präts präts….”, Leonardille yritetään saada yhteyttä puhelimitse. Leonard vastaa, mutta kuuluvuus on heikko. Viestiä toistetaan Leonardille moneen kertaan ja Leonard onnistuu saamaan viestin, jossa Leonardia ja tiimiä kehotetaan etsimään pormestari. Vain siten he pääsisivät pois kaupungista. Puhelimen päässä oleva henkilö kertoo Freedom Bridgen olevan räjäytetty, koska tätä zombi epidemiaa ei haluta levittää muualle maailmaa. Henkilö kertoo pormestarin todennäköisesti olevan talonsa pommisuojassa Freedom streetillä, ja samassa yhteys katkesi. Leonard kertoi uutisen tiimiläisille, johon tiimiläiset suuntautuivat aluksi vihaisesti, sillä eivät heitä kiinnostaneet pormestari enää. Vain Brucen joukot olivat aluksi innokkaita lähtemään etsimään pormestaria. Heille on kai opetettu, että kunnia on kaikki mitä heidän työssään arvostetaan. Lopulta Leonard sai joukkonsa taivetuketuksi mukaan pelastamaan pormestaria. Leonard päätteli, että heille jäisi roimasti yliaikaa, jos he löytävät pormestarin, elleivät he tapaa zombeihin matkan varrella. Aikaa oli enää kaksi tuntia ja kaks minuuttia. Pormestarin talolle oli matkaa noin kolme kilometriä täältä. Joten tiimi lähti matkaan.

Zombien örinää kuului kaikkialta, mutta itse zombit olivat harvassa. Kyllä silloin tällöin jokunen zombi piipahteli näkyviin, mutta saivat kuulan kalloonsa joka kerta. Missä lie kaikki ovat. Kenties ne suunnittelevat yhdessä jotain joukko hyökkäystä Leonardin tiimin pysäyttämiseksi. Ei, eivät ne nyt pystyisi kommunikoimaan keskenään. Ainoa ääni mitä zombit pystyvät tekemään on se örinä. Joshua ehdotti oikaisua Wenzel puiston kautta. Se on tietenkin vähän pitempi reitti, mutta aikaa oli riittävästi, ja jos he vaikka sattuisivat löytämään jotakin uutta Umbrellasta Wenzel puistossa. Leonard suostui ehdotukseen ja tiimi suuntasi kohti Wenzelin puistoa.

Saavuttuaan puistoon. Se oli aivan tyhjä, niitä paria kymmentä ruumista lukuun ottamatta. Haju puistossa oli sanoin kuvaamatonta. Leonard läski pysyä valmiina ja ottamaan aseen käden ulottuville, jos vaikka zombeja sattuisi ilmaantumaan jostain. Todd huomaa täysin kosahtaneet poliisi autot, joilla he olivat muutama tunti sitten tulleet Wenzelin puistoon etsimään Umbrellaa. Tiimi menee autojen luokse ja etsivät poliisiautoista ammuksia. Täysin pärstäleinä olevassa poliisiautossa, oli ammuksia. Siellä oli myös pari haulikkoa ja sidetarpeita. Tiimi nappasi tarpeet ja jättivät autot sinne ja lähtivät kohti Wenzel puiston keskustaa. Joshua pyysi Leonardia vielä näyttämään sen paikan, jonka Leonard näki unessaan. Leonard vei tiiminsä sinne. Siellä oli kyllä kyseinen kivi ja puun juuri kiven päällä, mutta mitään ihmeellistä ei tapahdu kun juurta siirtää. ”Umbrella on kenties vaihtanut paikkaa, kun mitään ei tapahdu, tai sitten on muutettu sisäänpääsy tietä”, pohtii Leonard, mutta heillä ei nyt likennyt aikaa etsiä Umbrellaa, sillä sehän voisi sijaita missä vain ja sen etsimiseen turhautuisi paljon aikaa, jota ei nyt enää tiimillä paljoa ole, joten tiimi jatkoi matkaa pormestarin talolle.

Ei aikaakaan kun tiimi saapui samaisen raunioituneen apteekin kohdalle, jossa heitä odotti näky. ”Mikä hitto tuo on?!” huusi Joshua ja osoitti apteekin kulmalla norkoilevaa oliota. Leonard suuttui ja sanoi Joshualle pitävänsä päänsä kiinni, sillä ei ikinä tiedä millainen olio tuo oikein oli. Oliosta näkyi vain puolet sillä se oli osittain piilossa apteekin takana. Olio ilmeisesti lepäsi, sillä olisihan se muuten huomannut tiimin. Oliosta ei saanut selvää olisiko se ihminen vai jokin eläin, mutta varmaa oli se, ettei se ollut kumpikaan niistä, vaan jokin zombin kaltainen mutantti. Oliolla on pari viiltoa kädessään. Sillä on koko noin pari metriä ja sillä on pitkät sahamaiset kynnet. Muuta ei oliosta saanut selville. Leonard käski kaikkia kiertämään hissukseen apteekin ja ottamaan aseen esille, jos vaikka olio huomaisi heidät. Leonardin johtaman tiimi lähti liikenteelle. He tarkkailivat oliota, ettei se huomaisi. Alku näytti jälleen kerran hyvältä, mutta Toddin astuttua puunoksaan, pääsi rusahdus. Olio kuuli äänen ja vilkaisi Leonardin joukkioon päin. Olio tuli nyt kokonaan näkyviin. Se oli ruma. Sen silmät olivat kuin puhkaistut, joista valui vähän verta. Sen hampaat olivat terävät ja kieli tunkeutui suusta ulos kuin sammakolla pyydystäessään mehiläisiä. Sillä jopa näkyi aivot, ja olio oli kokonaan punainen. aivan kun siltä olisi nahka viety kokonaan. Sen jalat olivat kuin räpylät, joissa oli myös pitkät ja terävät kynnet. Jokainen Leonardin tiimiläinen säikähti, mutta Leonard käski pysymään rauhallisena. Olio katsoi tiimiä harkiten, mutta lopulta se päästi kaamean rääkkäyksen ja lähti juoksemaan kovalla vauhdilla kohti tiimiä. Leonardin käsky kävi nopeasti ja jokainen kävi tulittamaan oliota. Olioon ei vain tehonnut tavalliset luodit, joten tiimin oli juostava turvaan. Leonard käski tulittaa sitä pumppuhaulikolla, kun se tulisi erittäin lähelle. Olio saavutti vaivatta Leonardin tiimin, ja Leonard antoi käskyn ampua pumppareilla. Olio väisti laukaukset ja hyppäsi suoraan Erikin päälle ja aikoi tehdä hänestä selvän. Leonard ei voinut sallia, että taas hänen ystävänsä tapettaisi, joten hän pysähtyi otti colt pistoolinsa vyötäröltä ja lähti juoksemaan oliota päin ampuessaan samalla tätä. Muut tiimiläiset huomasivat Leon käännyttyä, joten he pysähtyivät ja huusivat Leonardia takaisin. Leonard ei välittänyt vaan jatkoi juoksemista. Muut lähtivät varoen seuraamaan Leoa. Olio oli jo kerinnyt pikkaisen raapimaan terävillä kynsillään Erikia ja oli tekemässä lopetus iskunsa, mutta juuri ja juuri, kun olio oli iskemässä Leonard ampui luodin olion silmään ja olio päästi rääkätyksen ja hyppäsi pois Erikin kimpusta. Olio oli selvästi sanottuna raivoissaan. Hän otti nyt tähtäimeen Leonardin ja lähti juoksemaan Leonardia kohti. Leonard säikähti ja perääntyi taaksepäin ja huusi Toddille, joka oli Leon takana. ”Todd! Pumppari!!” ja samassa Todd heitti Leonardille pumppuhaulikkonsa, joka päätyi suoraan Leonardin käsiin. Olio oli juuri hyppäämässä Leon kimppuun. Olion ollessa ilmassa Leo hyppäsi taaksepäin kääntyi ja avasi tulen, joka osui suoraan oliota päähän. Olio oli mätkähtää Leon päälle, mutta Leo onnistui väistämään sen, mutta olion terävät kynnet raapaisivat Leonardin jalkaan. Päätön olio on kuollut. Muut tiimiläiset säntäsivät paikalle. Tiimi kaivoi side tarpeet ja sitoivat haavan kiinni. Sitten he muistivat Erikin ja kiiruhtivat nopeasti Erikin luokse. Erik oli saanut haavoja ympäri kehoa, mutta yksikään haava ei ollut niin syvä, että siitä rupeaisi verta kunnolla vuotamaan. Tietenkin jokaisesta haavasta vähän verta vuosi, mutta muuten Erik oli kunnossa. Pahimmat haavat sidottiin umpeen ja pienemmät vain putsattiin. Toimenpiteitten jälkeen tiimi jatkoi matkaa kohti pormestarin taloa. Aikaa on jäljellä enää puolitoista tuntia, joten nyt alkaa olemaan kiire.

Pian tiimi saapui Freedom streetille. Aivan kadun päässä on pormestarin talo. Tiimi suuntaa kohti taloa, mutta jälleen eteen ilmestyy aivan uusi örkki. Tämä olio on nähnyt Leonardin tiimin ja varmaan tajusi mitä he ovat tekemässä. Eli pelastamassa pormestaria. Mutta miten tämä olio sitten tiesi tulla juuri tänne. Olisikohan se seurannut tiimiä. Olio on selvästi suurempi kuin tavan ihminen. Reippaasti yli kaksi metrinen, jolla on niin ruma pärstä, että sitä katsomalla voisi menettää ruokahalunsa paraskin ahmatti. Oliolla on kädessään minigun ja toisessa kädessään sinko. Oliolla oli myös suojapanssarit päällä. Olion hampaat töröttivät suusta ja ikenet näkyivät erittäin selkeästi. Painoa sillä on varmaan monta sataa kiloa. Oliolla on teräs bootsit ja nahka hansikkaat. Ja vyötäröllään suuri mini gun ammuslipas, jolla varmasti riittäisi tiputtamaan monta kymmentä tuhatta lokkia taivaalta. Nyt vasta totiset paikat tulivat tiimille. Olion ilmeestä jo voi päätellä, ettei se ole rauhaa haluava. Leonard käski mennä suojaan rakennuksiin, jos oliolle tulee pahat mieleen. Tiimi eteni hiljalleen suojaan. Pian olio huusi kovaan ääneen: ”DIE!!” ja rupesi ampumaan minigunillaan tiimiä. Jokainen tiimiläinen ehti suojaan, mutta heitä odotti vielä pahempi näky edessä. Olio ei ollut yksin vaan kokonainen armeija zombeja ja mutantuneita koiria juoksi heitä kohti. Pääjehuna takana hillui itse olio, joka jatkoi ampumista tiimiä kohti, kunnes zombit peittivät tulilinjan ja olio lakkasi ampumisen. Leonardilta kävi käsky että nyt oli peräännyttävä ja ripeästi, mutta se ei auta, sillä zombeja alkoi virtaamaan myös toiselta puolelta katua. Tiimi kerääntyi yhteen ja miettivät nopeita ratkaisuja. Panokset olivat lopussa, ja sillä panosmäärällä mikä tiimillä oli riittäisi ehkä noin parinkymmenen zombin listimiseen. Lisäksi tiimillä oli pari kranaattiakin jäljellä. Leonard veti colt pistoolinsa ja puukkonsa vyötäröltä. Hän sitoi nopeasti puukon colt pistoolin kahvaan siten että terä sojotti kahvasta alaspäin, joten näin olisi nopeampi vaihtaa kaukotaistelusta lähitaisteluun. Leonard käski ampumaan jokaista zombia päähän, jotta säästyisi luoteja, vaikka eivät jokaisen luodin tappavat zombit paljoa riitä, sillä zombeja oli mielettömästi. Leonard tiimeineen juoksi kohti lähellä olevaa rakennusta. He kiipesivät sen katolle, mutta eivät kauaa siellä pysyneet kun olio ampui singolla heitä kohti seurauksena talon räjähdys. Tiimi ehti kuitenkin pois alta, ja kerääntyivät seuraavan rakennukselle, mutta nyt ei ollut enää ideoita minne mennä. Zombit kuitenkin vain lähestyivät ja lähestyivät olion toimimassa perämiehenä. Enää ei tiimi nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin pieni vastarinta. Leonard huutaa: ”Antaa palaa! Enää ei ole mitään menetettävää!!” ja samassa koko tiimi avasi tulen. Lähimpänä olevat zombit kaatuivat heti. ”Kun paukut loppuvat niin ottakaa puukkonne esille ja tehkää niillä kaikki temput mitä osaatte, sillä me ei todennäköisesti tulla selviämään!” komentaa Leonard. ”Pure tätä!” huutaa Joshua ja heittää kranaatin keskelle zombi rytäkkää. Kranaatti räjähtää ja kymmenisen zombia lentää kappaleiksi. Joshuan esimerkkinä muutkin heittävät kranaatit zombi rytäkkään. Zombeja lentelee kappaleiksi monin kymmenin, kunnes tiimiltä loppuvat kranaatit. Tiimi pakenee koko ajan zombeilta, sillä nyt heillä on myös etumatkaa zombeihin, sillä kranaatit söivät niin paljon zombeja, että niitä ei ollut lähimailla paljoa. Jäljellä olevat aseet olivat enää pistoolit ja veitset. ”Talojen katoille emme voi kiivetä, sillä se ruman näköinen örvelö sinkonsa kanssa ampuu kuitenkin meidät” sanoo Erik. ”Mihin suuntaamme seuraavaksi?” kysyy Joshua Leonardilta. Leonard vastaa, että perääntymistä jatkettaisiin vielä vähän aikaan, sillä zombit ovat jäänet kummaltakin puolin jälkeen. ”Mitäs sitten kun zombit ovat tavoittaneet meidät?” kysyy Joshua jälleen. Leonard vilkaisee molempiin suuntiin kohti zombeja ja sen jälkeen hän katsoo Joshuaa ja toteaa: ”Teemme rynnäkön”.

Zombit ovat jo lähellä, eikä armonaikaa ole enää paljoa. Tiimi valmistautuu viimeiseen rynnäkköön. ”Aivan kuin kuulisin helikopterin ääniä” toteaa Todd. ”Helikopterin?” kysyy Erik ja katsoo Toddia vakavana. ”Tuolla noin! Kaksi armeijan Apache helikopteria!” huutaa Joshua. Tiimi vilkuttaa merkiksi ja ampuvat parit laukaukset, jotta helikopterit huomaisivat heidät. ”Näyttää siltä kuin he olisivat huomanneet meidät, mutta ehtisivätkö he ajoissa tänne” toteaa Leonard. ”Yritetään nyt kuitenkin selviytyä siihen saakka!” huutaa Erik kannustuksena tiimille. Tiimi saa helikoptereista lisää toivoa ja he alkavat ampua zombeja hullun lailla. Zombit alkavat olla jo isku etäisyyden lähettyvillä ja tiimiltä loppuvat ammukset, joten he tarttuvat puukkoihin ja huitovat niillä. Apache helikopterit jatkavat tuloaan tiimin luokse, sillä he ovat huomanneet heidän olevan pulassa. Apache helikopterin tarkk’ampuja niittaavat helikopterista käsin parit zombit, jotka ovat aivan Leonardin tiimin luona. Helikopterin lennonjohtajalta käy käsky ladata helikopterin minigun valmiiksi. Toisen Apache helikopterin minigun laitetaan myös valmiiksi ja siellä myös tarkk’ampuja on niittaamassa zombeja, jotka ovat Leonardin tiimin kimpussa. ” Olemme vieläkin liian kaukana heistä. He eivät selviä! Tuli irti! Mutta varokaa ihmisiä alhaalla!” komentaa lennonjohtaja ja tulitus käy. Toinen Apache kone käy myös tulittamaan zombeja. Zombeja kaatuilee puolin ja toisin, mutta tulitus pitäisi nyt keskittää Leonardin joukon avuksi. Tarkk’ampujat ampuvat zombeja minkä kerkiävät, mutta ei armeijan Springfield tarkkuuskivääreissä paljoa kehumista ole sillä ne ovat hitaita pulttilukkoisia aseita, mutta kuitenkin tarkk’ampujat saavat tapetuksi monta zombia Leonardin tiimin kimpusta. Vihdoin Apachet saapuvat lähelle Leonardin tiimiä ja aloittavat massiivisen minigun tulituksen . Tiimin ympäriltä alkavat zombit kaatuilla rankan minigunin riehuessa. Leonard huomaa olion osoittavan singolla toiseen Apache helikopteriin ja yrittää käsimerkein sanoa vaarasta. Lentäjä ei saanut selvää, mitä Leonard tarkoitti. Leonard tiimeineen huusi ja vilkutti lentäjälle. Lopulta lentäjä vilkaisi olioon päin, mutta se oli jo myöhäistä, sillä olio oli kerinnyt jo laukaista singon. Panos osui helikopteriin ja helikopteri räjähti nätisti. Toinen helikopteri ei jäänyt paljoa ihmettelemään, joten se oli aikeissa lentää pois, mutta helikopterin takaroottori oli takertunut kiinni sähkölinjoihin. Leonard kertoi tiimilleen, jos helikopteri räjähtää, heillä ei ole mahdollisuuksia selvitä, joten heidän oli hyökättävä olioon puukoin ja nyrkein ja estettävä oliota ampumasta ampua helikopteria. Olio oli aikeissa jo ampua helikopteria. Se latasi jo panoksen ja ampui. Panos ei kuitenkaan osunut helikopteriin, sillä lentäjä näki panoksen tulevan kohti ja se oli helppo väistää, mutta oliolla paukkuja riitti vaikka armeijalle jakaa. Lennonjohtaja käski siirtää minigunin paikkaa toiselle puolelle ja ampumaan oliota kohti. Minigun siirrettiin ripeästi ja tarkk’ampujatkin ampuivat oliota, mutta olioon panokset eivät tehonneet. ”Hitto se lataa jo uudestaan! Koeta jo päästä hittoon täältä!” karjuu lennonjohtaja lentäjälle, mutta lentäjä sanoi heidän olevansa pahasti jumissa. Hyppyyn helikopterissa olevat eivät pystyisi, sillä maahan oli matkaa ainakin 20 metriä. Minigun saatiin paikalle ripeästi. Olio huomasi minigunin ja suojautui siltä menemällä kadun varrella olevan räjähtäneen lina-auton taakse. ”Nyt on tilaisuutemme” huusi Leonard ja osoitti puukkoaan kohti oliota ja sanoi: ”Nyt! Hyökätkää!!” ja tiimi lähti hyökkäykseen kuin raivo härkä. Heitä ei estänyt mikään. Puukot viuhuivat kuin mielipuolella ja zombeja matkan varrelta kaatui maahan. Olio huomasi tiimin hyökkäyksen ja otti oman miniguninsa valmiiksi, latasi sen ja rupesi ampumaan tiimiä. Tiimi huomasi tämän myöhään ja Martin sai minigunista kehonsa täyteen luoteja. Muu tiimi meni suojaan autojen taakse. Leonard käski olla auttamatta kadulla kituvaa Martinia, sillä olio saisi tilaisuuden ampua lisää heitä. Helikopterin minigun antoi riittävästi tulitukea Leonardin tiimille. Yksikään zombi ei päässyt lähelle heitä. Tarkk’ampujakin niittailee myös zombeja sen minkä pystyy.

Helikopterin johtaja käskee miehistön ottaa esiin korkeimmat tikapuunsa ja heittää ne alas ennen kuin sinkohullu olio taas rupeaa ampumaan heitä. Tikapuut heitetään, mutta ne eivät aivan riitä maahan asti. Noin viisi metriä jäisi pudotukseen. ”Ei ollenkaan ole paha. Nyt jokainen alas!” komentaa johtaja ja miehistö rupeaa kiipeämään alas. ”Tämä on huono juttu sekä Leonardin tiimille, että helikopterin porukalle, sillä nyt ei ole kulkuneuvoa sitten, jolla päästä pois tästä zombilaaksosta, paitsi jos he pelastavat pormestarin ja odottavat pormestaria hakevaa helikopteria. Leonard ja muu tiimi näkevät helikopterin miehistön laskeutuvan pois helikopterista. ”Voi rähmä!” toteaa Leonard vilkuillen helikopteriin päin. ”Varokaa!! Amppu tulee!!” huutaa Todd. Sinkohullu olio oli ampunut ammuksen kohti autoa, jossa tiimi oli suojassa. auto räjähti ja lensi ilmaan, kuin myös Leonardin tiimi. Brucen tiimiläiset saivat kaikki surmansa räjähdyksessä ja Erik haavoittui jälleen pahasti. ”V*tun h*mo!” kiroaa Leonard ja katsoo olioon kohti, olion hymyillessä leveästi. ”Meiltähän kuolevat kaikki tiimiläiset!” toteaa Joshua. Leonard ja Joshua kiiruhtavat Erikin luokse ja raahaavat tämän turvaan seuraavan auton taakse. ”Hitto jos se örvelö rupeaa taas ampumaan. Tulisivat nuokin armeijan porukat auttamaan” sanoo Leonard. Samassa viimeinenkin helikopterin sotilas saapui alas helikopterista. Leonard tiimeineen siis onnistui saamaan örvelön huomion pois helikopterista siksi aikaan kun he laskeutuivat ja nyt jokainen helikopterista oli turvassa (joksikin aikaa). Lennonjohtajalta käy käsky tuhota tämä örvelö ja kostaa sillä menetetyt toverit, jotka olivat toisessa helikopterissa. Toinen käsky oli pelastaa nämä muut ihmiset, eli Leonardin tiimi.

”Koeta nyt kestää, Erik!” sanoo Joshua. ”Meidän täytyy ruveta perääntymään. Sillä olio alkaisi kohta taas riehumaan sillä singollansa.” toteaa Leonard vilkaissen samalla olioon, mutta olio ei ollut enää bussin takana piilossa. Olio oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. ”Voi v*ttu!” kiroaa Leonard, johon Joshua vastaa: ”Mitä nyt?”. ”No kerro jos näet sen örvelön täällä jossain” sanoo Leonard. Samassa helikopterin miehistö saapuu Leonardin tiimin luokse. Lennonjohtaja kysyy tiimin vointia ja olion sijaintia. Leonard vastasi, että muuten he olivat ok, paitsi, että melkein heidän koko tiiminsä on kuollut ja yksi tekee kuolemaa, katsoen Erikiä. Oliosta heillä ei ollut havaintoja. Leonard kysyi mitä he tekivät vielä kaupungilla. Lennonjohtaja vastasi, että he olivat tulossa etsimään jos eloonjääneitä sattuisi löytymään, sillä ydinpommi pudotettaisi kaupunkiin pian, ja haluttiin olla varmoja, että kaikki ihmiset saataisiin pelastettua pois. Lennonjohtaja kysyi tiimiltä, että miten he olivat hengissä vielä, johon Leonard vastaa: ”Se on kai jonkinmoinen ihme. Rohkeus ja tiimityö tekevät ihmeitä”. Lennonjohtaja virnuilee katsoen Leonardia ja toteaa: ”Etsitään nyt jonkin suojapaikka, sillä ei ikinä tiedä mistä se D5-Hunter ilmestyy.”. ”D5-Hunter?” ihmettelee Leonard. ”Kuinka tiedätte sen nimen?” kysyy Joshua. ”D5-Hunter on Umbrellan uusimman kehityksen tulos. Se on mutantti, joka ajattelee kuin ihminen ja toimii kuten ihminen. Se on ohjelmoitu tappamaan kaikki elolliset. Sillä on kymmenen miehen voimat ja se pystyy juoksemaan pitkiä matkoja erittäin lujasti” vastaa lennonjohtaja. ”Vai että semmoista” vastaa Leonard ja pyytää koko poppoota lähtemään kohti pormestarin taloa. ”Pormestaria” Miksi ihmeessä sinne?”. kysyy lennonjohtaja. ”Meillä on enää 20 minuuttia aikaa pelastaa pormestari. Kun pelastamme hänet. On luvattu lähettää helikopteri hakemaan meidät ja pormestari täältä.” vastaa Leonard. ”MITÄH?! Pormestarihan on kuollut aikoja sitten!” sanoo lennonjohtaja. Leonard ihmettelee ja kysyy, että miksi heille sitten annettiin tehtäväksi pelastaa pormestari. Kenties siksi, että Leonard haluttiin saada ansaan, sillä tiedettiin hänen selviytymistaito ja vastaan laitettaisiin D5-Hunter listimän hänet, sillä joku Umbrellasta on voinut saada vihiä, että Leonard pystyisi näkemään ennustusunia, ja hänet olisi saatava pois pelistä. Mutta mitä se enää hyödyttäisi, sillä nythän melkein kaikki selviytyjät tietävät että Umbrella on jälleen olemassa. Lennonjohtaja kertoo, että vain Leonardin tiimi on enää ainoa, joka tietäisi Umbrellan olemassa olosta. Leonard säikähtää ja ihmettelee, että mistä lennonjohtaja sen tietäisi, johon lennonjohtaja vastaa pirullisesti virnuilen: ”Koska me kaikki olemme Umbrellasta! Vangitkaa heidät!!” ja samassa käsky käy ja Leonard, Joshua, Erik ja Todd vangitaan. Lennonjohtaja sanoo: ”Kukaan ei saa tietää, että täällä Umbrella on taas perustettu! Kaikki Umbrellan olemassaolosta tietävät pitää tappaa. Hetken päästä tänne iskee ydinpommi ja tuhoaa kaikki todisteet, mutta ei se mitään, sillä meillä on vielä yksi Umbrella Dogtownissa.”. ”Sinä senkin p*skiainen! Kuinka sitten tuhositte omia luomuksianne, eli ammuitte zombeja ja olitte vähällä myös tappaa D5-Hunterin?” kysyy Joshua. ”Halusimme vain raivata zombit pois D5-Hunterin luota, jotta hän pääsisi teihin paremmin käsiksi ja se singon panos, joka melkein osui meihin, oli suunnattava ammus ja se meni tarkoituksella ohi. Valitettavaa vain, että toinen apache helikopteri menehtyi, mutta ei se mitään sillä se oli oikean armeijan helikopteri ja helikopterin miehistö. Meidän vain piti näyttää uskottavalta”. ”Mihin te viette meitä nyt?” kysyy Joshua. ”Teistä tulee uusimmat koekaniinit. Teemme teille kokeita ja suunnittelemme uusia luomuksia” vastaa lennonjohtaja. ”Ja sitähän te ette tee, sillä se olisi pahin virhe minkä tämän sotkun lisäksi mitä pystytte tekemään!” sanoo Leonard vihaisena johtajalle. Johtaja vain hymähtää. ”No milläs meinasitte päästä pois täältä?” kysyy Joshua. ”Koneemme pitäisi saapua aivan pian” vastaa johtaja. ”Se jää nähtäväksi” kuuluu ääni takaapäin, jossa haavoittunut Martin oli noussut kuin kuolleista (ei hän nyt sentään zombi ole, vielä), ja hänellä oli käsissään pumppuhaulikko . Helikopterin, vai sanoisinko Umbrellan väki kääntyi katsomaan taakse, jolloin huusi: ” Todder, Erik, Josher ja Lenny! Alas!” ja Leonard ja Joshua ja muut menivät nopeasti maahan ja Martin avasi tulen. Umbrellan väki ei edes asettaan kerinnyt esille ottamaan, kun he olivat jo maassa kuolleina. Martin oli aivan tajuton. Hän oli käyttänyt viimeiset voimansa ampumiseen ja hän kaatui maahan kuin lyhtypylväs. Leonard, Erik ja Joshua kiirehtivät Martinin luokse. Martin oli aivan sininen, sillä hän oli menettänyt D5-Hunterin käsittelyn jälkeen paljon verta. Martinia ei voitu enää pelastaa ja tiimin joutui katsomaan hänen kuolemistaan.

”Lennonjohtajahan sanoi heidän lentonsa tulevan kohta. Vaihtakaamme vaatteet Umbrellan väen kanssa ja ottakaa heiltä aseet, jotta meitä luultaisi Umbrellan työntekijöiksi. Kun helikopteri on maassa menemme sisään ja tapamme siellä olevat ja kaappaamme helikopterin ja lennämme pois” tämä oli ehdotus jonka laatijana toimi Leonard. ”Sieltähän lentomme saapuukin” sanoi Joshua. ”Ok! Minun merkistäni toteutamme suunnitelman” sanoi Leonard ja muu tiimi nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.

Helikopterin saavuttua maahan, helikopterissa oleva komentaja pyysi Umbrellan työntekijöitä (a.k.a Leonardin tiimiä) sisään. Sisään astuttua komentaja kysyi heiltä hekotellen: ”No joko Leonard ja hänen tiiminsä on vainaa?”. Leonard vastasi ääntänsä muuttaen ”Krhm…pääsivät karkuun”. ”Pääsivät karkuun?!?! Teidän tehtävä oli tappaa heidät!! Olisi pitänyt itse mennä asialle!” huutaa komentaja. ”Niin todellakin olisi!” vastasi Leonard ja veti haulikkonsa esille, Joshua, Erik ja Todd perässä. Koko helikopterin miehistö nosti kätensä ylös ilman erikseen sanomatta. Lennonkomentaja sanoo peloissaan: ”Eheheh.. leikkiähän minä vain. Kai te leikkiä ymmärrätte?” johon Leonard vastaa: ”Tottahan toki” ja avasi tulen. Hetkessä oli helikopterin miehistö kuollut. Leonard käski heittää ruumiit ulos kopterista ja kiiruhtamaan, sillä aikaa oli enää jäljellä kuusi minuuttia ydinpommin pudottamiseen. Onneksi Leonardin tiimissä Joshua oli käynyt lentokoulun ja hän tarttui ohjaimiin. Helikopteri lähti ilman vaikeuksia lentoon. Vielä ei voinut huokaista, sillä riittäisikö aika pakoon ydinpommilta. ”Menee täpäräksi! Tuolta saapuu jo ydinpommia kuskaava lentsikka. Se on pari minuuttia etuajassa!” huutaa Erik. ”Ei hätää! Kerkeämme kyllä pois alta!” rohkaisee Joshua nostaen samalla helikopterin korkeutta. Kopteri on nyt ilmassa ja matkalla pois.

Ydinpommi tiputetaan Remmingtoniin ja kuuluu valtaisa räjähdys ja tiimin helikopteri saa kovan vauhdin ydinpommin paineen ansiosta. ”Pitäkää kiinni” huutaa Leonard. ”A-a-a-a-a-a-a-a-a” änkyttää Erik, jolla on tiukka ote penkistään. ”Mayday mayday. Iskeydymme suoraan maahan!” kuuluttaa Joshua. ”Kuinka kovaa?!” kysyy Leonard. ”Tarpeeksi kovaa! Etsikää itsellenne nopeasti jokin pehmeä esine suojaamaan, sillä emme voi näin kovassa vauhdissa käyttää laskuvarjoja. Jokainen ottaa pehmeän esineen. Leonard otti Umbrella työntekijän repun pehmusteeksi, joka oli unohtunut ruumiita vietäessä pois helikopterista ja meni helikopterin perälle. Erik ja Todd menevät ihan kopterin häntä päähän ja menevät lattiaan kiinni. Joshua oli ohjaimissa, mutta vähän ennen törmäystä hän menisi Erikin, Leonardin ja Toddin seuraksi perälle. ”20 sekuntia törmäykseen!!” kuuluttaa Joshua ja lähtee tulemaan hoiperrellen helikopterin perälle. Joshuan saavuttua, jokainen tiimiläinen painaa päänsä alas suojaksi ja keräytyvät yhteen suppuun. 3…2…1… ja helikopteri iskeytyy maahan. Kauhea rätinä kuuluu. Tiimi on yhä supussa toistensa suojana. Helikopteri liukuu pitkin maata, kunnes pysähtyy lopulta. Todd nostaa ensimmäisenä päänsä supusta ja toteaa: ”Ellen aivan väärässä ole. Minusta tuntuu siltä kuin olisin hengissä. Oletteko ok, kamut?” jokainen vastasi olevansa ok. Hoiperrellen tiimiläiset tulivat ulos kopterin kattoluukusta. kopteri oli kääntynyt kyljelleen törmäyksen aikana. ”Kappas vain! Olemme saapuneet autiomaahan!” toteaa Joshua. ”Ahh tätä kuumuutta! Hiekkaa silmänkantamattomiin” toteaa Erik. Leonard nousee koneesta viimeisenä ja vilkuilee myös ympärilleen ja toteaa: ”Vähän kuin unessani…”. Leo ei kerkeä edes lausettaan loppuun sanomaan, kun tiimi katsoo Leonardia ja toteavat yhtä aikaa: ”Ei! Älä puhu unistasi enää!”. Leonard katsoo tiimiin ja tiimi Leonardiin. Kaikki käyvät nauramaan. ”Noniin! Mihins suuntaan sitä lähettäisi?” kysyy Joshua. ”Vaikka tuonne missä kököttää tuo palmu” vastaa Todd ja tiimi lähtee kävelemään kohti palmua. ”Mitäköhän sille D5-Hunterille kävi?” kysyy Erik. ”Ellei se ihmemies ole niin kait se sen ydinpommin seurauksena kuoli” vastasi Leonard. ”No olipahan seikkailu” sanoo Todd. ”No todellakin!” vastaa Erik tiimin matkatessa kohti tuntematonta erämaata kohti auringon paistetta…..

Ja näin päättyi zombi tarina Remmingtonissa sankarien voittoon, vaan onko vielä Dogtownissa Umbrellaa, kuten se lennonjohtaja väittää??…..