Kuolleen naisen kävelyretki

© Bella

Claire oli todella väsynyt. Kaiken sen jälkeen mitä hän oli kokenut - ensin Raccoon Cityssä, sitten Pariisissa, Rockfort Islandilla ja Antarktiksella - hän tarvitsi vain paljon unta. Nyt kun hän oli viimein löytänyt veljensä Chrisin, kaikki vaikutti olevan hyvin. Toistaiseksi. Claire tiesi hyvin että Umbrella oli yhä voimissaan, tappaen yhä enemmän ihmisiä joka ikinen päivä. Mutta Claire oli antanut itselleen luvan yhteen vapaapäivään... Yksikin päivä olisi ylellisyyttä - käydäkseen Sherryn luona. Claire oli luvannut jotain Sherrylle ja hän kuolisi ennemmin kuin pettäisi lupauksensa tuolle pikkutytölle. Kuolema - Claire vapisi kun hän muisti kaikki kauhut jotka hän oli kohdannut. Mutta jotenkin hän oli säilynyt hengissä. Jokin oli pitänyt hänet hengissä.

Kun Claire näki Leonin, hänen väsyneet silmänsä alkoivat loistaa uudella tavalla. Leon ei tätä huomannut kääntyessään pois Clairen luota pelko sielussaan, sillä hän ei voinut kohdata Clairea. Tätä päivää Leon oli odottanut kauhulla. Jokin Leonin olemuksessa sai Clairen kysymään: "Mikä on vialla?" Leon pystyi hädintuskin nostamaan päätään nähdäkseen Clairen. "Sherry." Sana ei halunnut tulla ulos Leonin suusta. "Mitä? Missä Sherry on?" Claire kysyi. "Sherry!" Huutaen tytön nimeä Claire etsi huoneet läpi muttei löytänyt häntä. "Missä Sherry on?" Claire kysyi Leonilta. "He veivät hänet", Leon kuiskasi. Järkyttyneenä, uskomasta kieltäytyen Claire tuijotti Leonia. "Mitä sinä oikein tarkoitat?" Claire kysyi hitaasti. "Sinun oli tarkoitus pitää huolta Sherrystä! Luotin hänet sinun käsiisi!!" "Tiedän", Leon sanoi avuttomana. "Minä mokasin." Leon oli vähällä itkeä.

Mutta äkkiä jokin Leonin olemuksessa muuttui. Viimein hän uskalsi katsoa Clairea. "Minä kyllä löydän Sherryn, joten älä ole huolissasi. Minä löydän hänet ja tuon hänet takaisin luoksesi. Lähden matkaan huomenna." "Minä lähden mukaasi", Claire sanoi epäröimättä hetkeäkään. "Ei." Leon oli tiukkana. "Hoidan tämän jutun itse. Minähän sen mokasinkin." "En voi antaa sinun lähteä yksin." "Mikset?" "Koska kaikki on muuttunut." "Mikä on muuttunut? Etkö luota minuun enää? Etkö usko että voin löytää Sherryn?" "En epäile sitä hetkeäkään, luotan sinuun elämälläni. En vain usko että MINÄ pärjään omillani enää." Leon katsoi Clairea ihmeissään. "Mikä on vialla? Oletko kunnossa?" Ensimmäistä kertaa Leonin silmissä näkyi huolestumista. "Minä olen kunnossa, älä ole huolissasi. Minä... Minun täytyy tunnustaa sinulle jotain." "Tunnustaa?" Leon oli ymmällään. "Minä rakastan sinua, Leon. Kaiken tämän ajan kun olimme erossa olet ollut mielessäni. Monta kertaa kun selviytyminen näytti mahdottomalta, vain ajatus sinun näkemisestäsi uudelleen sai minut nousemaan takaisin jaloilleni. Sinun ansiostasi minä olen hengissä." Clairen suudellessa Leonia tämä ei vastustellut.

Mutta...

Myöhemmin samana yönä Leon katsoi nukkuvaa Clairea vieressään eikä voinut olla vihaamatta itseään. Hänellä oli ollut heikko hetki. Hän tiesi ettei hänen olisi pitänyt tehdä sitä.

Leon ei rakastanut Clairea. Hän olisi valehdellut jos olisi väittänyt että Claire oli ollut hänen sydämessään kaiken tämän ajan. Totta kai hän oli ollut huolissaan Clairen selviytymisestä... Mutta toinen nainen eli yhä hänen sydämessään, joku jota hän ei voinut unohtaa. Ada.

Leon tiesi miten tyhmää se oli, sillä hän rakasti kuollutta naista. Mutta jokin teki Adasta mahdottoman unohtaa. Ja joskus Leon antoi itselleen luvan toivoa - ehkä Ada oli yhä hengissä? Synkkinä päivinä pieni toivonsäde oli kaikki mitä hän tarvitsi.

Leon hätkähti säikähdyksestä kun Claire laittoi kätensä hänen ympärilleen. "Penni ajatuksistasi", Claire sanoi unta äänessään.

Leon tiesi ettei hän pystyisi siihen. Hän ei pystyisi valehtelemaan Clairelle. Leon kääntyi ympäri ja sanoi: "Minä en rakasta sinua, Claire. Minulla on toinen nainen mielessäni." "Ja makasit kanssani silti?" "Minun ei olisi pitänyt tehdä sitä, se oli virhe. Sitä paitsi emme saa antaa henkilökohtaisten suhteiden tulla päämäärämme tielle." Se oli tekosyy, ja molemmat tiesivät sen. Hetken aikaa näytti siltä että Claire murtuisi, mutta hän ei tehnyt niin. Leonin katsoessa Claire keräsi hiljaa vaatteensa ja lähti huoneesta. Pitkän aikaa Clairen lähdettyä Leon tuijotti suljettua ovea mitään näkemättä.

Toisessa huoneessa Claire vapisi itkusta.

Kun Claire avasi itkunpöhöttämät silmänsä seuraavana aamuna, Leon istui hänen vuoteellaan. "Minä... olen tajunnut jotain", Leon tunnusti. "Voitko koskaan antaa minulle anteeksi?" Leonin ääni särkyi. Heidän halatessaan Leon sanoi: "Minä olen elänyt menneessä. Minun on korkea aika päästää irti menneisyydestä ja jatkaa elämääni." "Oletko varma?" "Kyllä. Hän oli vain unelma. Unelma joka kuoli ajat sitten..."

*

Leonin lähtiessä seuraavana aamuna hänen sydämensä vuosi verta, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoa. Hän ei voinut ottaa Clairea mukaansa, hän ei voinut ottaa sitä riskiä että menettäisi hänetkin. Clairen täytyi olla turvassa, muuten hän ei voisi keskittyä tehtäväänsä. Edellisenä päivänä Claire oli vaatinut päästä hänen mukaansa, mutta Leon ei ollut suostunut siihen - etenkin nyt kuin heillä oli suhde. Mutta Claire oli sanonut ettei voisi antaa hänen mennä yksin - he olivat pattitilanteessa. Oli tarpeeksi hirveää että hänen lähtönsä oli lykkääntynyt päivällä... Hän oli päättänyt lähteä salaa Clairen nukkuessa seuraavana aamuna. Ja nyt hän oli valmiina lähtemään. Leon olisi voinut viettää ikuisuuden katsellen nukkuvaa Clairea - 'Uneksiikohan hän minusta?' - mutta hänen täytyi lähteä. Vastentahtoisesti Leon astui askeleet ja sulki oven takanaan.

Leon ei pystynyt pelastamaan Sherryä. Hän ei pystynyt pelastamaan edes itseään. Claire heräsi painajaisestaan vain tajutakseen että toinen puoli sängystä oli tyhjä. Missä Leon oli?

Leonin ystävät Umbrellan vastaisessa maanalaisessa järjestössä olivat löytäneet vihjeitä Weskerin olinpaikasta. Leon tiesi että Wesker oli vienyt Sherryn, mutta oliko Sherry vielä Weskerin mukana? Leon rukoili parasta, sillä hän tiesi varmuudella vain yhden asian: Hän ei voisi mennä takaisin Clairen luokse ilman Sherryä.

Seuraavana päivänä järkyttynyt ja vihainen Claire ('Isken Leonia turpaan kun hän kehtaa näyttää minulle ruman naamansa!') sai sähköpostiviestin Chrisiltä. Tämä oli saanut vihjeitä siitä missä Sherryä pidettiin. Parin päivän valmisteluiden jälkeen Claire ja Chris lähtivät Atlantaan.

Samaan aikaan Leon teki omia tutkimuksiaan Pariisissa. Hän oli onnistunut saamaan haltuunsa salaisia tietoja koskien Umbrellan laboratorioita kaupungissa. Nyt hänen täytyi enää selvittää kuinka päästä sinne.

*

Ei ihmisiä jäljellä. Ei yhtäkään elävää sielua. Oliot joita Leon oli nähnyt olivat olleet pahempia kuin missään muualla. Tämän täytyi olla paikka missä ensisijaiset kokeet oli tehty.

Leon kuuli veden tippuvan kun hän laskeutui kylmän kellarin portaita. Hänen maanalaiset ystävänsä olivat saaneet tiedon että Wesker aikoi tulla tänne hakemaan viruksen - kaikkien virusten äidin - testatakseen sitä Sherryyn. Mikä julma hirviö! Leon kiehui lähes kirjaimellisesti raivosta lähestyessään hitaasti pohjakerrosta.

Sitten, yhtäkkiä... Jotain isoa ja mustaa ryntäsi esiin nurkan takaa. 'Voi ei' oli Leonin viimeinen ajatus ennen pimeyttä.

Claire ja Chris viettivät yön ison maanalaislaitoksen pienessä huoneessa. Chris oli loukkaantunut - hänen keuhkoistaan kuului pihisevä ääni joka kerta kun hän hengitti. Claire ei voinut edes sulkea silmiään. Chris, Sherry, Leon... Hän ei kestäisi menettää yhtäkään heistä. Saatikka sitten heitä kaikkia. Yön yksinäisyydessä Claire itki hiljaa.

Kun Leon palasi tajuihinsa, häneen sattui joka puolelle. Leon yritti nousta ylös mutta joutui lopettamaan onnettoman yrityksensä kun violetit valot valtasivat hänen päänsä. Leon pakotti itsensä keskittymään hengittämiseen - sisään ja ulos, sisään ja ulos. Kun Leon viimein pystyi nousemaan ylös, hän tajusi olevansa yhä kellarissa. Mutta jokin oli vialla. Leon kosketti kaulaansa ja näki verta kädessään. Riemu elossaolosta vaihtui syvimpään epätoivoon - hän oli saanut tartunnan.

Vain sekunnin murto-osia myöhemmin jokin lähetti Leonin lentoon huoneen läpi - laskeutumispaikka oli huoneen nurkka. Leon kuuli jalkansa murtuvan. Joku nauroi mielipuolisesti. Leonin kasvoilla oli kivulias irvistys kun hän kääntyi maassa ympäri nähdäkseen - Weskerin. "Leon S. Kennedy, tapaamme viimein." Wesker piti kädessään jotain kuin perunasäkkiä. "Missä... Sherry on?" Leon mumisi. "Ikävää tuottaa sinulle pettymys, mutta Sherry on kuollut." "Mitä??!" Ilmassa raikui taas tuo mielipuolinen nauru. "Toin sinulle jotain muuta." Wesker heitti kantamuksensa nurkkaan Leonin viereen - ja vasta nyt Leon tajusi ettei se ollut jotain vaan joku. Yhä nauraen Wesker hyppäsi portaat ylös ja katosi. Varovasti Leon paljasti henkilön kasvot. Se oli Ada.

"Claire!" Sherry huusi hänet nähdessään. "Tiesin että tulisit takaisin, minä tiesin!" Pikkutytön kyyneleet eivät olleet loppua. Claire itki myös Sherryä pidellessään, mutta hän ei näyttänyt kyyneleitään. Claire katsoi ylös Chrisiin jolla oli pieni hymy kalpeilla kasvoillaan. "Hei Sherry, lähdetään. Veljeni täytyy päästä sairaalaan." Itse asiassa Clairenkaan olo ei ollut kehuttava.

UNEKSI ELÄMÄSI

Kun Leon heräsi toisen pimennyksen jälkeen, hän oli ypöyksin. Ehkä kaikki olikin ollut unta? Mutta kipu hänen sisuksissaan oli totisinta totta - Leon valitti jokaisella askeleellaan. Hän pystyi kävelemään, mutta kuinka kauan, sitä hän ei tiennyt. Syystä jota hän ei tiennyt, Leon vaelsi hitaasti yhä syvemmälle kellariin.

Myöhemmin sinä yönä Leon pysähtyi viettämään yön varastohuoneessa. Hänen viimeinen ajatuksensa ennen nukahtamista oli Claire. Ja Ada. Ada. Ja Claire...

Kun Leon avasi silmänsä, hän näki Adan kumartuneena ylleen. 'Tämä on unta', Leon tajusi ja hymyili onnellisena. Ada vastasi hänen hymyynsä. "Onnellinen uni", Leon mutisi. "Ei." Ada kuiskasi ja kosketti Leonin otsaa. Ada näytti todella sairaalta. Leon yritti nousta ylös, mutta Ada esti häntä.
"Löysin rokotteen." Suru asui Adan kasvoilla. "... Mutta siinä on tarpeeksi vain yhdelle ihmiselle." Ada silitti Leonin käsivartta. "Käytä sinä se." "EI. Ada!" "Paranna itsesi", Ada sanoi pehmeästi. "Ada!!" "On liian myöhäistä minulle. Wesker tartutti viruksen minuun kaksi päivää sitten. Olen yllättynyt siitä että minussa on vielä ihmisyyttä jäljellä." Ada näytti lyödyltä. Musta varjo peitti hänen kasvonsa. Leon ei halunnut uskoa. "Sinä olet vahva, sinä selviät!" Juuri kun Leon sanoi tämän, Ada pyörtyi.

Adan levätessä Leonin käsivarsilla, hän kuiskasi: "Tapa minut." Leonin kyyneleitä tippui Adan kasvoille. "En voi tehdä sitä. En voi tappaa jotain näin kaunista." "Kaunista?" Ada yski verta. "Minä pyydän, Leon. Minä rakastan sinua." Katsoessaan Adan silmiin - Ada luotti häneen - Leon olisi melkein voinut tehdä sen. Mutta sitten hän kuuli sihisevän äänen vierestään ja tiesi että sekunnin sisällä he molemmat voisivat olla kuolleita.

Ennen kuin Leon ehti edes liikahtaa olento oli kaapannut Adan.

ANNA ELÄMÄSI MINULLE

Kun Leon heräsi räjähdyksen jälkeen, hän ei tiennyt nukkuiko hän taas. Rättiväsyneenä Leon kaatui takaisin maahan. Hän sulki silmänsä ja alkoi hymyillä. Claire. Hänellä oli syy jatkaa eteenpäin. Jossain tuolla Claire odotti häntä. Ehkä vihaisena, mutta odotti joka tapauksessa. Leon nousi istumaan ja etsi jotain taskustaan. Kylmän, lyhyen sekunnin hän luuli ettei se ollut siellä. Mutta se oli. Leon huokaisi helpotuksesta. Adan lahja hänelle - elämä.

Mutta hyvä Jumala. Sherry. Hän ei voisi mennä kotiin ilman Sherryä.

Äkkiä Leon tunsi käden olkapäällään. Kun Leon katsoi ylös hän näki Clairen kasvot. "Näen taas unta", Leon hymyili. "Ei tämä unta ole." Claire epäröi hetken, mutta istui sitten Leonin viereen. "Näytät kamalalta", Claire kuiskasi ja kosketti Leonin kättä. "Et näytä hyvältä sinäkään", Leon huomasi. "Minä tulen kuntoon nyt", hän jatkoi. Leon näytti kädessään olevan rokotteen Clairelle. "Antaisitko sen minulle?" Claire ei kysynyt mitään... He halasivat toisiaan pitkän aikaa, haluttomina laskemaan toisistaan irti.

"Leon", Claire kuiskasi ikuisuuden kuluttua. "Mitä?" Leon oli puoliksi unessa. "Minulla on sinulle kerrottavaa", Claire sanoi hymyillen ujosti. "Kerro minulle", Leon kehoitti Clairen selkää silittäen. "Sherrystä tulee isosisko", Claire paljasti. Aamun ensimmäinen auringonsäde valaisi Clairen kasvot. Leonin suudellessa Clairea kaikki oli hetken täydellistä.


LOPPU